Eri ihminen

On se jännä, miten ihminen on erilainen kesällä. On kesäminä ja talviminä.

Talvella en pidä ruuanlaitosta, toistan samaa viittä-kuutta perusreseptiä viikosta toiseen, minulta puuttuu kekseliäisyys ja viitseliäisyys. Kesällä olen luova huippukokki, joka taikoo jääkaapin jämistä ja pihan antimista toinen toistaan parempia herkkuja. En ymmärrä, mistä on kysymys.

Tänään loihdin nyhjää tyhjästä aterian, syntyi tuoretomaattipastaa. Pihalta basilikat, jääkaapissa oli lehtikaalin jämä, riivin sen joukkoon, sipulia, valkosipulia, pieniä sydäntomaatteja halkaistuna, parmesaania ja lopulta, kun annos on lastattu lautaselle, päälle reilu loraus balsamico-tököttiä. Oli hyvää.

Tämän kesän löydös on varhaiskaali. Siitä saa helpon ja herkullisen lisukkeen lihalle. Silppua kaalia ohuiksi siivuiksi, paista voissa hitaasti ja kauan, lisää suolaa ja kohtuudella siirappia. Syntyy sellainen kaalilaatikon kevytversio. Vissiin siihen voisi laittaa vähän sipuliakin, mutta en ole vielä sitä kokeillut. Todellakin halpa ja erinomainen lisuke saunamakkaralle. Pitääkin ostaa lisää kaalia, kun ensi kerralla menen kauppaan.

Ehkä tässä kesäkokkitaituruudessa on lopulta kysymys viitseliäisyydestä. Kotona kaupungissa K-kauppa ja Alepa sijaitsevat melkein yhtä lähellä kuin oma jääkaappi. On helppoa ostaa Pirkka kana-taco-salaatti tai toinen suosikkini Falafel-salaatti, kun on nälkä. Ei tarvitse tehdä mitään itse, jos ei huvita. Ja minuahan ei yleensä huvita. Mieluummin teen muuta kuin ruokaa. Pahuksen aikaa viepää ja nälkä tulee monta kertaa päivässä! Tulisi edes vain kerran!

Mutta mökillä asiat on toisin. On pakko viitsiä, koska isompi paha on raahautua mökkiläisten ruuhkauttamaan kauppaan. Katson siis jääkaappiin ja elän sen mukaan, mitä siellä on. Nyt kun sydäntomaatit ja lehtikaalit ja parmesankin on syöty, jäljellä on kylmäsavulohta ja kurkkua ja kermaa. Täytynee taikoa niistä huomenna lohipastaa. En tiedä, miten kurkku siihen käy, yleensä käytän parsakaalia, mutta jos kurkun pilkkoisi tulitikuiksi, laittaisi hetkeksi tillietikkaliemeen, ja heittäisi lopuksi kastikkeen sekaan?

Yhden hengen kokkisota alkakoon. Olen oman elämäni sikkesumari ja julistan itseni etukäteisvoittajaksi.

ps. Ei kannata kokeilla lohi-kurkkupastaa, aika eksoottista oli! Nälkääni söin, mutta santsiannos jäi ottamatta. Joten: älä kokeile sitä kotona!

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s