Apua, täällä on…

Illalla parvekkeelta kuului ryminää ja vikinää, ja hetken päästä kissa syöksyi sisälle.

On olemassa vain yksi asia tässä maailmankaikkeudessa, jota pelkään. Pelko hiiriä ja rottia kohtaan on järjetön ja suhteeton.

Ja nyt meillä oli hiiri kylpyhuoneessa kokonaisen vuorokauden. Hyvä että en poliisia ja palokuntaa kutsunut paikalle.

Kissa vaani kylpyhuoneessa koko yön. Tuijotti pesukoneen vieressä olevaa koloa. Häntä mutkitteli hiljaa edestakaisin niin kuin aina silloin kun keskittyy johonkin kiinnostavaan. Hiiri piilotteli kylpyhuoneen kaapiston alla/takana.

Aamuyöstä heräsin kylpyhuoneesta kuuluviin ääniin. Hiiri oli nähtävästi vaihtanut paikkaa, muovisen säilytyslaatikon alle ja kissa yritti siirtää laatikkoa.

Aamulla kissa oli äreä. No eipä ihme, koko yön valvottuaan.

Vaaninta jatkui koko seuraavan päivän. Kun kissa ei ehtinyt edes syömään keittiöön , vein sille sapuskat kylppäriin.  Aloin epäillä sekä omaa että kissan mielenterveyttä. Oliko kissa niin pitkästynyt, että kuvittelee mielikuvitushiiren, jota vaanii? Ja minä menen mukaan sen fantasioihin ruokkimalla kissaa kylpyhuoneeseen?

Ajattelin jäädä hetkeksi tarkkailemaan tilannetta, että asiaan tulisi selvyys, onko siellä oikeasti hiiri? Nousin jakkaralle, joka on ammeen vierellä, ihan vain siltä varalta, että olen suojassa, jos siellä sellainen todellakin on. Kissa jatkoi herkeämättä pesukoneen tuijottamista.

Eipä aikaakaan, kun hiiri tuli esiin kaapiston alta. Siinä se nökötti keskellä lattiaa, eikä kissa tehnyt mitään.  Miiru, katso nyt, hiiri on tuossa! Hiiri pakeni takaisin kaapin alle.

Ajattelin, eikö tämä panttivankidraama lopu koskaan.

Mitä jos hiiri on raskaana ja synnyttää poikaisia meidän kylpyhuoneeseen ja pian niitä vilistää kaikkialla? Oli aika iso hiireksi, mitä jos se on keskenkasvuinen rotta?

Iltapäivällä kissan voimat ehtyivät. Se tuli sängylle nukkumaan. Laiton kylpyhuoneen oven visusti kiinni, ettei hiiri karkaisi muualle huoneistoon. Kissan poistuttua hiiri uskaltautui tutkimaan kylppäriä. Sieltä kuului rapinaa ja kolinaa. Oven raosta näin sen kulkevan edestakaisin etsien pakoreittiä.

Mies oli työmatkalla. Lähetän sielle epätoivoisia whatsup-viestejä: Täällä on hiiri, mitä teen?

Tulee mieleen vastaava tilanne noin 13 vuotta sitten. Olin äitiyslomalla ja mökillä kaksin vauvan kanssa. Mies oli kaupungissa töissä. Vauva nukkui pinnasängyssä.

Keskellä yötä heräsin rapinaan. Bonzo hiiri yritti työntyä keittiökaapiston alle. Pää ja yläruumis olivat kaapiston alla, takapuoli tuvan puolella, jalat raapivat lattiaa. Ei mahtunut. Näin sen sängystä ylös nousematta. En uskaltanut liikahtaakaan. Tuli huoli, mitä jos vauva herää, ja pitäisi mennä sen luo ja lattialla on hiiri. Soitin keskellä yötä miehelle 300 kilometrin päähän kaupunkiin: Apua, täällä on hiiri.

Lähden hakemaan miestä laivarannasta. Sillä välin poika on käynyt kylppärissä ja nähnyt hiiren temppuilevan lavuaarin reunalla, paenneen käsipyyhettä pitkin takaisin lattialle ja turvaan kaapin alle. Melkein pyörryn pelkästä ajatuksesta.

Mies menee ämpärin ja kissan kanssa kylpyhuoneeseen. Kissa jää seisomaan keskelle lattiaa, eikä taaskaan tee mitään, vaikka hiiri seisoo siitä metrin päässä kauhusta jähmettyneenä. Mies ajaa hiiren suihkukomeron nurkkaan ja ohjaa sen ämpäriin. Kiinni on. Hiiri viedään pihalle.

The episode is over.

Kissa ei saa tästä kyllä pisteitä! Surkea metsästäjä.

Mutta onhan koiraroduissakin niitä, joiden tehtävänä on etsiä saalis ja osoittaa sen paikka. Ehkä meidän kissa on sellainen. Kissa saa uuden lempinimen: Tamperelainen hiirenseisoja.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s