Aikainen lintu ei aina nappaa

Tulin lähteneeksi mökille näin huhtikuun alussa. Instagrammista voin katsoa, kuinka muut – he jotka ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan – matkustavat Pariisiin, Mauritiukselle tai Lappiin keväthangille, mutta ei: kukaan tolkun ihminen ei lähde mökille saaristoon, hullunhommaa!

Täällä nyt istun mökissä toppatakki päällä, ulkokengät jalassa. Oikealla puolellani hurisee ilmalämpöpumppu. Onneksi hurisee. Kaukosäätimestä olivat kuluneet talven aikana patterit. Onneksi löysin laatikon pohjalta kaksi kolmen a:n paristoa ja sain möykyn käyntiin, lämmittämään ja kuivattamaan.

Vasemmalla puolella pöhisee kamina. Onneksi pöhisee. Puolitoista tuntia meni sytyttämisessä. Tulitikut loppuivat. Ajattelin jo, että minusta tulee tulitikkutyttö. Onneksi saunasta löytyi lisää tikkuja. Ei syty, jos puut, paperit, kaikki ovat kosteita talven jäljeltä.

Meri on jäässä. Maassa lunta. Mitään ulkotöitä en voi tehdä, vaikka niin olin suunnitellut. Vettä ei vielä tule. Juomaveden toin mukanani. Jääkaappia ei tarvitse laittaa päälle, eväsleivät ja kahvimaito säilyvät pöydällä, sen verran viileää, nimimerkki hygieniapassi suoritettu.

En päässyt autolla perille. Portti oli kiinnijäätynyt; auto oli jätettävä portin taa. Kannoin tavarat parisataa metriä. Onneksi en enempää tuonut tavaraa tullessani, mutta onhan se television vähän hankala kannettava, ja turha, kun en saanut päälle.

Positiivista se, että hiiriä ei ole vieraillut! Pelkään niitä. Mutta onnekseni olen löytänyt vain kuolleita kärpäsiä.

Haa! Nyt yksi kärpänen heräsi eloon, päristelee ikkunassa! Kesä, here we come!

Ps. Ensi kerralla kerron, miksi tänne tulin. Paperit jäi autoon, joten palaan asiaan.

 

 

 

 

Normaali

Paska Påsk

En ole kirjottanut kuulumisia, koska on pitänyt kerätä voimia pääsiäisen jälkeen. Olipa paska påsk. Teini ahdistui ja purki tuskansa. Henkinen oksennus pulppusi päällemme kaksi päivää ja yötä.

Jotenkin kyllä sopi teemaan, pääsiäisen kärsimysnäytelmään. Eräänlainen kotikutoinen via dolorosa. Ikioma bibliodraama. Ja täälläkin syytön ristiinnaulittiin toisten tähden: vanhempien tehtävä on ottaa lapsen tuska vastaan ja kantaakseen. Mutta kyllä on painava risti! Omat huolensa jaksaa aina kantaa, mutta toisen, oman lapsen tuska ja ahdistus on painavaa, niin paljon raskaampi taakka. Ja siihen päälle avuttomuus ja kädettömyys, miten voisin auttaa; ja syyllisyys, olenko tehnyt oikein, mitä olisi pitänyt tehdä. Meni yöunet ja voimat, henkiset ja fyysiset. Mieli teki huutaa, miksi minut hylkäsit.

Mieleen tulee Oiva Paloheimon runo Jeesus äidissä itkee. Menee näin:

Kuusivuotias poika ja äiti, huntua kantain, kirkosta kotihin käyvät, kirkosta kotihin. Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen.

Äitinsä kirjaa kantaa poika ja omiaan miettii.

-Äiti, hän äkkiä kysyy, onko se sama Jeesus?

-Mitenkä?

-Jouluna,äiti, muistatko, myös oli Jeesus, sellainen pieni aivan, eikä hän itkenyt yhtään, seimessä heinillä nukkui eikä itkenyt yhtään. Onko se sama Jeesus, joka on ristinpuulla, tällä tavalla äiti?

– On, hän on se sama Jeesus.

Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen. Äitinsä kirjaa kantaa poika ja omiaan miettii.

-Kirkossa sanottiin, äiti, se toinen Jeesus yrittitarhassa itki. Ja sitten ne sotamiehet tulivat sinne, ja sitten ne veivät hänet ja löivät nauloilla ristinpuulle, tällä tavalla, äiti. Löivät. Varmaan se koski, varmaan se kovin koski, sillä hän huusi isää ja itki. Äiti, hän itkee nytkin, kuuletko koko ajan?

-Mitenkä?  Missä itkee?

-Sinun kodallas aivan kuuluu se itku, äiti.

-Minun?

Vavahdus puistattaa äitiä niin kuin lyönti.

-Minun? Eikö se itku sitten sinulle, sinussa itke?

-Ei, se ei itke tässä. Jeesus heinillä nukkuu eikä hän itke yhtään.

Päivä on pilvinen, sillä pitkänäperjantaina päivä on pilvinen. Äitinsä kirjaa kantaa syytön, huoleton poika ja nauraa lintua, nauraa. Varpunen hyppii tiellä, hyppii. Oi, miten kevyt!

Jeesus äidissä itkee.

Mutta koitti se arki Jerusalemiinkin. Niin myös tänne. Elämä jatkuu. Kevyemmällä taakalla ja paremmalla mielellä.

Normaali