Metsässä mieli avoinna

Kävin lapsuusmaisemissa. Sydämessä läikähti, kun kuulin tuttua murretta: männään, otakko, mitteepä kuulluu.

70-luvulla ja vielä 80-luvulla kylän keskusta oli eläväinen. Kauppakadulla kaksi isoa –milteinpä tavarataloa– Centrum ja Sokos. Sokoksessa oli erilliset kenkä-, vaate-, kirja- levy- ja rautakauppaosastot ruokaosaston lisäksi.  Lisäksi kauppakadulla oli liuta pienempiä kivijalkaliikkeitä: pari kultasepänliikettä, urheiluvälinekauppa, vaatekauppoja, kukkakauppa, liivikauppa, sekatavarakauppa, kirjakauppa, optikko ja lastenvaatekauppa Mallimuksu. Ja kioski, mistä sai viiden pennin irtokarkkeja. Niin ja tietenkin kaikki mahdolliset pankit: Postipankki, KOP, Osuuspankki ja Yhdyspankki. Oli jopa huonekalukauppa.

Iltaisin tytöt istuivat vaatekaupan ikkunalaudalla, ns.lihatiskillä. Pojat ajoivat pillurallia, edestakaisin kauppakatua. Välillä auto laitettiin parkkiin paikkaan, mistä näki koko kylän keskustan ja kaikki jotka siellä liikkuivat.

Nyt keskusta ja liikehuoneistot ovat autioituneet, vaikka kaiketi kylällä asuu suurinpiirtein saman verran väkeä, tavat ja tottumukset ovat vain muuttuneet. Jäljellä on kitulias vaatekauppa, kukkakauppa, luontaistuotekauppa, joka lopettaa, jopa Nordea lopettaa. Liiketilat ränsistyvät. Katukuva hiljenee. Nuoret ovat somessa,  tinderissä ja kotona. Ei enää lähdetä ulos keskustan kadulle epämääräisesti hengailemaan. Nyt harrastetaan.

Monitoimitalo on hieno. Jäähallia aletaan rakentamaan. Laskettelurinne jo on.

Lidlistä ostetaan ruoka ja Halpahallista lasten toppahaalarit, omat alusvaatteet ja kodin tärkeät tarvikkeet. Nämä kaupat eivät ole keskustassa. Edullisilla paikoilla kauempana.

Koulukeskus, josta ennen oltiin niin kovin ylpeitä, Pohjoismaiden suurin yhtenäinen koulurakennus, samassa pötkössä ala-aste, yläaste ja lukio, sen tuubin minäkin kuljin, sitä ollaan nyt purkamassa. Muistan kuinka yläasteella rinnakkaisluokkia oli kuusi, lukiossa ainakin kolme. Lukio on jo maan tasalla. Hometta. Uudet koulurakennukset ovat rakenteilla.

Jos kylän, oikeammin kaupungin, sillä kaupungin arvon se 80-luvulla sai, keskusta saakin mielen apeaksi, olo koheni hiihtoladulla.

Päätin mennä hiihtämään lapsuuden maisemiin. Samassa metsässä hiihdin 40 vuotta sitten äidin perässä. Hiihtolenkki tuntui aina kovin pitkältä ja lopussa oli pitkä ja jyrkkä lasku.

Maisemat on metsässäkin muuttuneet. Ennen latu puikkelehti puiden lomitse. Nyt metsässä on autotien levyinen hiihtoreitti. Luistelutyyli vie tilaa, perinteinen latu vieressä. Hiihtohighway ei ole yhtä tunnelmallinen kuin vanha puiden lomitse puikkelehtiva latu. Mutta siitä viis. Ihana hiihtää hiljaisessa metsässä. En näe ketään koko reilun tunnin lenkilläni. Kettu on mennä viipottanut ladulla toista uraa pitkin. Isot kuuset, männyt ja koivut paksun lumen peitossa, kuin satumetsä.

Hiihdellessä mietin monenlaista, sitä miten metsässä ei koskaan pelota. Se on hyvä tunne. Ja sitä, miten kaikki muuttuu. Joskus muutos kauhistuttaa, toisinaan harmittaa. Harmittaa, kun omaa lapsuusmaisemaa ei ole säilötty naftaliiniin, niin että siihen voisi aina halutessaan palata. Mutta silti, ehkä muutos voi olla hyvä. Sen suunta voi olla hyvä. Nyt rakennetaan paikkoja, missä ihmiset voivat oppia, harrastaa, saada elämyksiä ja hyvinvointipalveluja, tehdä ja kokea taidetta tai urheilua.

Okei, kauppoja ja pankkeja ei ole niin paljon kuin ennen, mutta onko ostaminen toimenpiteenä lopultakaan nautinto? Nautinto voi olla saada uusi tavara käyttöön, sohva olohuoneeseen, uusi villapaita lämmittämään tai lempijugurttia jääkaappiin, mutta jos ne voi saada kätevästi ja nopeasti ja jopa kokonaan kaupassa käymättä, niin mikä ettei. Eikä se autolla kauppakatua edestakaisin ajaminenkaan tunnu enää nykyperspektiivistä järkevältä saati ekologiselta puuhalta.

Mutta 80-luvulla ei vielä tiedetty että maapallo on henkitoreissaan eikä ilmastonmuutos sanaa tunnettu. Vasta oli opittu vaikea sana aids. Sitä ennen Uma eli Ulla Maija Aaltonen oli opettanut meille radiossa että toiselle voi sanoa Poks! Se tarkoittaa: Pidän Oikein Kovin Susta. Ja perjantai iltapäivisin tuli rockradio, mistä pystyi äänittämään c-kasetille uusimpia hittejä, jos ei antanut sen häiritä että Jake Nyman/Holopainen/Outi Popp puhui aina musiikin päälle. Minulla on vieläkin pari sen aikaista c-kasettia tallella. Yritin kerran kuunnella, mutta oli sen verran musiikkimaku aikojen saatossa muuttunut, että en enää tykännyt.

Siinähän se juuri on. Asiat muuttuvat, eikä sitä mitä ennen oli, enää tarvita tai siitä tykätä. Mieli avoinna muutokselle, siis.

 

 

 

 

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s