Ensimmäiset monitehot

Nyt on minustakin vihdoin tullut aikuinen: minulla on moniteholasit! Koivuniemen Aikuinen nainen soimaan.

Mutta eipä mennyt ilman kommervenkkejä tämäkään asia. Olin varannut ajan silmälääkärille. Minulle on tehty likinäköleikkaus 90-luvulla ja sen takia optikko ei saa määrätä laseja. Eli joka kerta, kun näkö huononee, on mentävä silmälääkärin vastaanotolle. Tuntuu vähän turhalta vuoden välein käydä silmälääkärillä vain saadakseen uuden lasireseptin, mutta näin on laki.

Siispä lääkäriin. Tosin nyt oli muutakin syystä käydä lääkärissä. Halusin näyttää albiinorotan silmiäni, koska silmäluomia on kutittanut ja silmät ovat olleet oudon lasittuneet ja punaiset pidemmän aikaa.

Ei lääkäri niistä varsinaisesti mitään vikaa löytänyt. Sain reseptin silmätippoja, todennäköisesti silmät reagoivat allergisoitumalla sisäilmaongelmiin.

Sanoin lääkärille, että taidan tarvita monitehot. Joudun nostelemaan silmälaseja vähän väliä, koska en näe nykyisillä laseilla lähelle ollenkaan. Ilman laseja näen kyllä.

Lääkäri oli sitä mieltä, että ei mitään monitehoja vielä, yksitehoilla pärjää kyllä. Monitehot ovat turhan kalliit ja vaikeat käyttää ja jos kerta näen lähelle ilman laseja niin mikäs siinä. Nostele vain laseja eestaas.

Menin sitten uuden yksitehoreseptin kanssa optikolle. Optikko kauhisteli. Ei ihmisen kuulu nostella laseja edestakaisin. ”Ei käsi ole näköelin”, hän sanoi. Se nyt vasta vanhentaakin. ”Oletko nähnyt tuolla muita nostelemassa laseja?”  Optikko arveli, että näön heikentyminen, siis likinäköisyyden lisääntyminen tässä iässä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että silmäni ovat rasittuneet jatkuvasta tuloksettomasta zoomaamisesta. Hän suositteli minulle monitehoja. Minä olin niin kiitollinen! Olin jo vuoden kärsinyt edellisten lasien kanssa tästä ongelmasta. En uskonut, että uudet vahvemmat yksitehot olisivat parantaneet tilannetta, päin vastoin.

Kiitos ja kunnia asiantuntevalle optikolle. Hän osasi hommansa. Sen sijaan ihmettelen silmälääkärin motiiveja määrätä minulle yksitehot. Miksi hän olisi halunnut minulle huonot ja sopimattomat lasit, joiden kanssa elämä olisi hankalaa?

Silti, todennäköisesti taas vuoden päästä, minun pitää mennä takaisin sinne epäpätevälle silmälääkärille saamaan silmälasiresepti, joka on käyttökelvoton ja maksaa siitä lystistä 120€  voidakseni sen jälkeen mennä optikolle hakemaan lasit, joilla näen. Älytöntä.

Mutta onpa ihanaa, kun voi yhtäaikaa katsoa televisiota ja tehdä sudukoja tai virkata. Ennen se ei ollut mahdollista. Ei voinut nähdä yhtä aikaa kauas ja lähelle. Piti valita, kumpi. Molempi parempi.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s