Kuka muistaa muistisairasta?

Minulla on vaaleanpunainen herne nenässä. Lueskelin naistenlehteä, siinä oli juttu Roosa nauha -keräyksestä. Huomasin, että asia ärsytti. Ihmettelin, miksi reagoin lukemaani näin, sehän on hyvä asia, että syöpätutkimukseen kerätään rahaa. Piti tonkia tuntemusta.

Pari päivää piti miettiä, voiko tästä kirjoittaa. En halua loukata. Kirjoitan kuitenkin, koska katson asian tärkeäksi, toivottavasti osaan kirjoittaa niin että lukijat ymmärtävät, mikä on kirjoituksen pihvi. Kaikki sairaudet ovat pahoja ja empatiani on sairastuneiden puolella, olkoon tauti mikä vain. Toiset taudin vain ovat ”parempia” kuin toiset, myyvempiä. Paremmista taudeista voidaan parantua, niissä on toivoa.

Olin joku aika sitten katsonut Yle Areenalta elokuvan Edelleen Alice. Se kertoo yliopiston professorista, jolla diagnosoidaan perinnöllinen Alzheimer. Yksi repliikki jäi erityisesti mieleen. Nainen sanoi, että kunpa hänellä olisi syöpä eikä Alzheimer. Syöpä olisi parempi sairaus.

Muistisairaus on nolo ja hävettävä. Varsinkin taudin alkuvaiheessa, kun vielä kykenisi osallistumaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, hävettää, jos keskustelu ei suju, unohtaa sanoja, unohtaa kenen kanssa keskustelee, töppäilee. Pidetään tyhmänä. Fiksu yliopistonainen kärsi tilanteesta ja toivoi, että hänellä olisi syöpä. Se ei olisi noloa, se olisi kunniakasta.

Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten syöpä oli samanlainen stigmatisoitu sairaus kuin muistisairaus nyt. Jos joku sairastui syöpään, asiasta kuiskuteltiin, ei puhuttu avoimesti. Syöpädiagnoosi tarkoitti lähes aina kuolemantuomiota. Nyt asiat on toisin. Kaksikolmasosaa syöpädiagnoosin sairastaneista paranee, rintasyöpäpotilaista jopa 90%. Muistisairaudesta ei parane kukaan.

Muistisairauspotilaista ei saa hienoja selviystymistarinoita naistenlehteen. Sellaisia missä henkilö sairastuu mutta selviää ja syövän selätettyään päättää muuttaa koko entisen elämänsä. Sellaisia juttuja on kiva lukea. Ovat voimaannuttavia ja positiivisia. Muistisairaus etenee, potilas taantuu ja kituu kuoliaaksi. Siitä ei saa voimaannuttavaa kansikuvajuttua naistenlehteen.

Muistisairaudella ei tehdä rahaa, sillä ei myydä vessaharjoja, tuulilasinpesunestettä, minitomaatteja eikä pyykinkuivaustelineitä. Ei pidetä ylpeinä sairaudesta muistuttavia nauhoja rintapielissä. Ei, koska sellaisen asian olemassaolosta ei haluta muistuttaa, eikä kukaan halua muistaa, mukavampi on unohtaa, että sellaista onkaan.

Minusta asialle pitäisi tehdä jotakin. Voisiko Roosa nauha -keräyksen kohdetta joku vuosi muuttaa? Tai voisiko idean copy-pasteta muistisairaudelle? Kuka muistasi häntä, joka ei enää itse muista?

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s