Matkavinkkejä

Keikkatyöläiselle työtä on toisinaan tarjolla enemmän, toisinaan vähemmän. Tänä syksynä on ollut vähemmän. Se on haastavaa, varsinkin kun olen huono kaupungissa eläjä, tulen levottamaksi. Ja taitaa olla muutenkin niin, että lepo sopii meikäläisen geeniperimälle huonosti. Solut huutaa työrääkkiä. Olen varmaan jonkun maaorjan jälkeläinen.

Onneksi syksy on lempivuodenaikani. Olenkin ottanut siitä kaiken irti ja keksinyt jopa nerokkaan keinon venyttää syksystä nauttimisen optimaaliselle tasolle. Eli: alkusyksystä kannattaa mennä Lappiin, sinne syksy ja ruska tulevat ensin. Keskivaiheilla kannattaa suunnistaa Keski-Suomeen, ja loppusyksystä voikin nauttia Etelä-Suomen ruskasta.

Muutama viikko sitten olin nauttimassa Keski-Suomen syksystä. Löysin Saarijärveltä aivan ihanan Bed & Brekfast -paikan, Onkikallion. Sijaitsee järven rannalla keskustassa, rauhallisessa niemennokassa. Ihana paikka! Puulämmitteinen rantasauna, viihtyisästi sisustettu, erittäin siisti. Harmitti, kun kuulin, että paikka lopettaa. Taisin olla lähes viimeinen asukas.

Olen kasvanut lapsuuteni ja nuoruuteni järven rannalla Saarijärvellä, siksi olo tuntui niin kotoisalta ja hyvältä, kuin olisin kotiin palannut. Ja järvessä uinti, se on niin erilaista, vesi on hiljainen ja tyyni, ei sellainen möyryävä meri.

Oli hauska sattuma, että paikkakunnalla oli käymässä myös serkkuni Ruotsista. Olemme olleet liian vähän tekemisissä aikuisina. Nyt saunoimme kaksi tuntia putkeen ja kertasimme kuulumisia.

Kävin myös Pyhä-häkin kansallispuistossa. Pyysin mukaan kaikki kynnelle kykenevät sukulaiset, mutta mukaan ehtivät vanhin veljeni, hänen vaimonsa ja tyttärensä. Yhdessä tekeminen on mukava tapa olla yhdessä. Aina puhutaan yhdessä syömisestä, mutta minusta yhdessä tekeminen on vielä kivempaa! Ja syötiinhän me yhdessä retkieväät, juustoleivät ja berliininmunkit sekä kahvit.

Samaisella Keski-Suomen reissulla keksin myös uuden tavan autoilla. Tai oikeastaan keksin sen jo toukokuussa. Olin silloin maakuntamatkalla pojan kanssa ja ajoimme Saarijärveltä Keski-Suomesta Savoon Sonkajärvelle. Keksin että matkan varrella on juurikin äsken mainitsemani Pyhä-Häkin kansallispuisto. Pysäytin auton enempiä kyselemättä siinä kohdin, kävelimme yhdessä muutaman kilometrin mittaisen reitin ja jatkoimme automatkaa. Huomasin, miten eri tunnelmissa matka jatkui pienen erämaavaelluksen jälkeen.

Nyt tein saman itsekseni paluumatkalla Helsinkiin. Ajelin tietä numero E75. Siinä suurin piirtein puolivälissä on Leivonmäki, ja Leivonmäen kansallispuisto vain 6 km tiestä poiketen. Kävelin muutaman kilometrin kierroksen ypöyksin ihanissa maisemissa. Kylläpä matka jatkui virkistyneenä. Suosittelen! Sopii myös lapsiperheille. Huoltoasemalta voi ostaa eväät mukaan. Tai mikä estää paistamasta makkarat nuotiopaikalla.

Kansallis- ja luonnopuistoissa on eripituisia reittejä, myös näitä lyhyitä muutaman kilometrin pituisia, jotka sopivat mainiosti ohiajaville. Kaikkinensa kokonaismatkaan tuli lisää aikaa melkein tunti, ajomatkoineen edestakaisin puistoon + itse kävely, mutta se tunti oli kyllä kannatti!

Tästä lähtien katson aina kun lähden autoilemaan, onko matkan varrella kansallis- tai luonnonpuistoja, ja poikkean jos mahdollista. Luonto on siitäkin outo paikka, että se on aina kaunis, myös ”huonolla” säällä. Pitää vain pukeutua oikein, ja hyvät kengät pitää olla.

Hesarissa oli hyvä juttu luonnon terveyttävästä vaikutuksesta. Laitan tähän lainauksen:

VOIMME HUONOSTI, koska vietämme yhä vähemmän aikaa luonnossa. Tätä mieltä on neurobiologi Jarno Mikkonen.
”Ihminen on tarkoitettu luontoon, genomit tai muu biologia meissä ei ole muuttunut 40 000 vuoteen. Olemme yhä niitä metsästäjä-keräilijöitä tai maanviljelijöitä. Meidät on luotu liikkumaan, meidät on luotu luontoon”, Mikkonen sanoo.
Biofilia eli luontoyhteys vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin Mikkosen mukaan kokonaisvaltaisesti, sekä psyykkisesti että fyysisesti. Ihminen on kokonaisuus, jossa mieltä ja kehoa ei voi erottaa toisistaan.
”Jos luontoyhteys puuttuu tai särkyy, seuraa ongelmia. Japanissahan terapeutit kirjoittavat metsäreseptejä, eli käskevät menemään metsään. Myös muualla maailmassa terapiapuolella on huomattu, että vihreys on hyvästä”, Mikkonen sanoo.

 

Toinen matkavinkki on hankkia museokortti ja katsoa, mitä museoita osuu matkan varrelle. Itse poikkean usein Salon kaupungin taidemuseoon, koska se osuu usein reitille. Museokäynnit ovat myös virkistäviä taukoja matkan varrelle. Niin ja sittenhän on myös tiekirkot. Täytyypä ottaa ne ohjelmistoon.

Tosin ajomatkasta voi tulla kyllä tosi pitkä, jos pysähtyy aina luonnonpuistoihin, museoihin ja tiekirkkoihin. Ei enää ehdi perille. Tai jaksa. Tai unohtaa, mihin ja miksi olikaan matkalla.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s