Luomuelämä

Ihmetyttää ihmisolennon into elää mahdollisimman vanhaksi. Miten se Eino Leino sen niin hienosti sanoikaan: ”vuodet ne käy yhä vaikeammiks’ ja haaveet ne käy yhä haikeammiks”. 

Lääketieteen kehityksen ansioista meidät voidaan herättää henkiin ja koota palasista kokoon. Se, minkälaista elämä sen jälkeen on, on toissijaista. Arvostamme elämää niin paljon, että elämän laadulla ei ole väliä.

Jonkun verran tuli aikoinaan oleskeltua pikkukaupungin terveyskeskuksen pitkäaikaisvuodeosastolla, seuraten sen asukkaiden elämää, ja täytyy sanoa, että tuskaisin, pahinkaan päiväsi nyt, ei ole sitä, mitä se voi olla. Ja nyt en moiti hoitoa, se oli hyvää ja ammattimaista.

Keskustelu eutanasiasta on mielestäni tekopyhää. Jos me olemme valmiita pitkittämään ihmisen elämän lankaa ja olemme sitä mieltä että se on oikeutettua, miten elämän langan lyhentäminen voisi olla väärin? Sehän on vain sama asia toisin päin. Joka tapauksessa puutumme ”luonnon lakiin”.

Kannatan eutanasiaa, mutta kannatan ennen kaikkea luomuelämää, sitä että on valmis kuolemaan, kun sen aika on. Olen jopa harkinnut että otan rintakehääni tatuoinnin DNR (Do Not Resuscitate – Ei saa elvyttää). Bileistä on osattava lähteä ajoissa, kaikki tietävät, että jos jää notkumaan liian pitkään, ei malta lähteä,  hauska muuttuu hölmöksi, kiva pahaksi. Sama pätee elämään. Ei se pitkitettynä toimi.

Jos kuolema pelottaa, kannattaa ajatella aikaa ennen omaa syntymää. Oliko se pelottavaa, kun et vielä ollut olemassa? Tuskin. Siihen samaan olemattomuuteen on hyvä palata.

Ja ennen sitä, elää täysillä.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s