Seppälä

Seppälän konkurssiuutinen herätti muistoja. Vartuin keskisuomalaisessa pikkukylässä, kuudenkymmenen kilometrin päässä Jyväskylästä. Siellä sijaitsi lähin Seppälä. Nykyperspektiivistä, missä lähettipoika tuo muotivaatteet maailmalta mustikkamättäälle, jos vain on nettiyhteys ja luottokortti, on vaikea edes kuvitella, minkälaista oli 70- ja 80-luvuilla.
Jos joku asia oli silloin muotia Amerikassa, kesti ilmiön Suomeen rantautuminen useita vuosia. Ruotsista trendit tulivat vuodessa. Muotivaikutteita sai lähinnä kotimaisista naistenlehdistä. Ei ollut Internettiä tai Instagrammia tai Pinterestiä. Anttilan postimyyntikuvasto tuli melkein joka kotiin. Miehet katselivat siitä rintaliivikuvia.
Ei ollut halpalentoyhtiöitä. Ulkomaanmatkailu oli suhteellisen harvinaista. Oli aika poikkeksellista lähteä perhelomalle ulkomaille. Viikonloppuloma Euroopan kaupunkikohteessa olisi ollut absurdi ajatus. Eikä edes pääkaupungissa käynti kuulunut itsestäänselvyyksiin, ei ainakaan hupimielessä, oikeaa asiaa piti olla, jos lähdettiin. Porukat pyörivät syntysijoillaan, niillä mättäillä minne oli sattunut syntymään.
Helsingin Vuorikadulla sijaitsi Mic Mac. Se oli kuumintahottia. Siellä oli niin trendikästä, että maalainen ei ostoksille tullessaan uskaltanut sanoa mitään, että ei paljastaisi junttiuttaan. Mutta sinne jos pääsi,  ostettiin tummat farkut, joissa oli jättikokoiset takataskut. Niissä peppu näytti pieneltä niin kuin silloin pepun piti näyttää.
Mutta Seppälä, se oli ulottuvilla, sinne pääsi linja-autolla tai liftaten. Siihen aikaan uskallettiin liftata ja se oli varsin yleinen matkustustapa. Seppälässä sai aavistuksen maailman muodista. Muistan vieläkin sen valkoisen röyhelöpaidan, pinkin neuleen tai jasser arafat -tyylisen huivin. Sellainen oli jokaisen kaulassa joskus.
Seppälän vaatteet olivat muodikkaita ja edullisia ja saatavilla. Aika monta markkaa olen Seppälän kassaan kiikuttanut ja vastiketta rahoilleni saanut. Mutta siitä kaikesta on aikaa 40 vuotta. Vuosikausiin en ole käynyt Seppälässä.
Minulla on ehdotus Seppälälle. Koska meillä entisillä nuorilla on Seppälään tunneside ja sympatia, unohtakaa oikeat nuoret, ottakaa kohderyhmäksi meidät. Valmistakaa ja myykää muodikkaita, ei tätimäisiä vaatteita, mielellään hyvistä materiaaleista silti edullisesti juuri meille, joiden takapuoli litistyy ja leviää niin että emme enää tarvitse isotaskuisia micmacejä, ja joiden keskivartalo paisuu niin että tarvitsemme siihen kohtaan jotakin peittävää, ja jotka haluamme näyttää ikäisiltämme, silti pukeutua iloisesti ja modernisti ja kauniisti. Me emme halua näyttää viisikymmentävuotiailta pissiksiltä, mutta emme myöskään tapettiin pukeutuneilta tädeiltä.
Tässä olisi kohderyhmä, jolta puuttuu oma kauppaketju. Voisin jopa ostaa osakkeen sellaisesta kauppaketjusta.

Normaali

Enäri

Täytyy vielä palata Entisten nuorten radio -asiaan. Mustikkamättäällä tuli lisää ideoita uuteen, keski-ikäisten radiokanavaan. Sinne pitäisi rekrytoida Olga K:n ja Anna Perhon lisäksi Riitta Väisänen ja Hannele Lauri. Ja Anna-Kaisa Hermunen pitäisi etsiä jostain vanhainkodin tai haudan partaalta takaisin, nyt radioon, tekemään henkilöhaastatteluja. Maria Veitola sopisi kanavan profiiliin hyvin. Ei ole liian nuori, enää. Uutiset lukisi itseoikeutetusti ja ikuisesti Matti Rönkä, tai se tumma, vahvatukkainen mies Ylen uutisista, jonka nimeä en koskaan muista. Uutisten taustalla EI soisi taustamusiikki. Ylipäätään taustamusiikki olisi kielletty Entisten nuorten radiossa, taustamusiikki on häirtsevää kaikkialla. Ja nykyisin jopa pienessä K-lähikaupassa saattaa rokki raikaa. Mistä pääsenkin musiikkiin. Kanavalla soitettava musiikki EI MISSÄÄN NIMESSÄ saisi olla sitä vanhaa. Ei Modern Talkingia, ei Whamia, ei Pave Maijasen Lähtisitkö silloin kanssani järvelle, ei Alpahvillen Big in Japan, ei Every breath you take, kenen biisi se sitten onkaan, ei Madonnaa, eikä varsinkaan Girls just want to have fun, yök, ei mitään 80-luvun musiikkia. Heard that, been there. Nykymusiikkia, uutta varsinkin suomalaista musiikkia, sitä sen olla pitää. Tyylillisesti laidasta laitaan, iskelmää, poppia, ehkä jopa klassisempaa rauhallisempaan vuorokaudenaikaan. Ei me olla mitään nostalgiakaipuisia, ennen oli kaikki paremmin -tyyppejä, ei nimittäin ollut. Kyllä nykyaika on parasta aikaa, aina. Kaikesta huolimatta.
”Eteenpäin”, sanoi – ei vielä mummo – mutta täti lumessa. Kanavan nimi olisi tietenkin Enäri. Se tulee kirjaimista ENR, Entisten Nuorten Radio. Saa käyttää.

Normaali

Entisten nuorten radio

En haluaisi tätä sanoa, mutta sanon kuitenkin” En ole kohderyhmää” . Siinä on niin katkera tunnelma, mutta totta se silti on. Viisikymppiset naiset eivät ole kohderyhmää kenellekään, paitsi inkontenssisuojavalmistajille ja plastikkakirurgeille ja ehkä puutarhatarvikeliikkeille.

Tekisi mieli kuunnella radiota. Se on paras media, kädet ja silmät jäävät muuhun käyttöön. Mutta oikeaa kanavaa ei tahdo löytyä, ei edes perinteisiltä Yleltä. Juontajat/toimittajat kuulostavat nuorilta. Ei minulla ole mitään nuorempiani vastaan sinänsä, mutta joka ikävaiheessa kaipaa ikäisensä puhetta. Rivien välit ymmärtää. Kokemuspiiri on sama. Yhteiskuntamuistot yhtäläiset. Samanlaiset asiat naurattavat, mikään ei kikatuta.

 

Jos yritän kuunneella Puhetta iltapäivisin, siellä on joku Ali tai Husu, Fatima tai Sarasvuo. Minä en jaksa persoonaohjelmia, haluaisin asiaohjelmia, jotka eivät kiinnity juotaja/toimittajaan, jotka ovat hänen persoonastaan riippumattomia. Perttu Häkkisestä pidän. Hän tekee ohjelmia erilaisista kummajaisista upealla tyylillä, koskaan tuomatta itseään tai omaa mielipidettä kyseisistä asioista esiin.

Paras aamuradio-ohjelma on ollut Aallolla. Muistan, kun siellä oli Olga K. Siirtyi jostain syystä Puheelle, mutta missä Olga on nyt?  Olgan jälkeen tuli Anna Perho, ihan huippu. Hän lähti viime keväänä. Tilalla on uusi nuorempi. Miksi? Googlaan: ” Radio Aalto iskee 25-44  -vuotiaisiin naisiin.” Ehkä Anna Perho tuli liian vanhaksi. Ja sitä ennen Olga. Ja minä olen siis jo kuusi vuotta kuunnellut itselleni sopimatonta kanavaa. Ilmankos.

Mihin minä siirryn? Mitä kuunnella ennen selkouutisia.

Kuulin, että Riitta Väisänen aloittaa tubettamisen, ehkä siirryn Riitan tube-kanavalle.  Maailma pirstaloituu, missä on minun pirstaleeni?

Normaali

Huonot tuulet

En tiedä, mitä mahtavat taivaan tähtikartat minulle sanoa, mutta tuntuu siltä, että ihan paras mahdollinen flow ei ole päällä. On jotenkin vääräviritteinen ajanjakso. Lähinnä töppään ja epäonnistun.

Ensinnäkin vanha tuttu Mynämäen poliisi lähetti jälleen rikesakkokirjeen. Nopeus oli 57 km/h, rajoitus 50 km. Ylitys maksoi 170 euroa. Kalliita ovat kilometerit. Harmittaa, peltipoliisitolppa on sama, mistä ennenkin olen sakkoja saanut. Ei mene kaaliin, että siinä on 50:n eikä 60:n rajoitus.

Kaupungissa pysäköintipaikka löytyi ihan oven edessä. Ihmettelin onneani. Aamulla lenkille lähtiessäni huomasin että kotikadulla ovat alkaneet asfaltointityöt. En tajunnut , että autoni oli itse asiassa yön aikana kadonnut, viety pois asfaltoinnin takia. Kun olisin autoa tarvinnut, sitä ei löytynyt. Ei sitten mistään. Kiertelin pari tuntia autoa etsien, kunnes se löytyi noin 1,5 km päästä. Voi helvata! Siitä tulee vielä siirtosakko.

Tulin siihen johtopäätökseen, että ei ole kaupungissa minun paikkani. Päätin lähteä rauhoittumaan ja keräämään sieniä pöpelikköön Länsi-Uudellemaalle. Joku ökkömönkiäinen pisti siellä metsässä jalkaan. En ole kipuherkkä ihminen, mutta tämä pistos tuntui niin, että kanttarellit lensivät takaisin mistä olivat tulleetkin. Olin aivan varma, että minua oli purrut kyy, vaikka en ollut sitä nähnyt, kipu oli niin kova.

Toikkaroin kaksi kilometriä metsästä pois ja samalla lueskelin puhelimella netistä tietoa kyyn puremasta. Pitäisi jalka lastoittaa. Mitenkäs minä jalkaani lastoitan, hyvä kun pääsen pöpeliköstä pois henkitoreissani.

Googlasin lähimmän kunnallisen terveyskeskuksen, missä ystävällinen henkilökunta totesi , että en tod.näk. kuole, jos vain otan histamiinin, joka minulla olikin mukanani käsilaukussani ja laitan kortisonivoidetta, mitä myös on aina mukanani,  pistoksen päälle.

Ensimmäiset kaupunkityövuorot alkoivat. Salasanan olin tietenkin kesän aikana unohtanut. En päässyt sisään työpaikan tietokoneelle, enkä näin ollen saanut ovia avattua yms.

Pyykkikone on kotona rikki.

Epäonnistumisten jatkumossa ehkä turhauttavin on kuitenkin tämä viimeinen. Eli kirpputoripäivä. Viisi päivää etsin tavaroita, pesin ja silitin, hinnoittelin. Vähän pelotti että mitä jos tulee hallitsematon yleisöryntäys ? Mitä jos meille kotiin tulee Hullut Päivä?

No ei tullut. Tuli yksi ainoa ihminen. Osti sentään jotakin. Loppuillan roudasin tavaroita suutuspäissäni roskiin. Tänään vein kirjat kirjaston kierrätyspisteeseen, kengät Stadiumin kenkäkeräyslaatikkoon, vaatteet UFF:n laatikkoon ja hajuvedet lorottelin maahan. Porttikäytävässä tuoksuu hyvältä.

Nyt pitäisi saada tähdet uusiin asemiin.

Tai ihan vain rauhoittua.

 

Normaali

Kulmat, silmän rännit

Silmät ovat sielun peili ja kulmakarvat niiden rännit. Kulmakarvoja pitkin hien on määrä valua pois niin että hiki ei valu suoraan silmiin.

Ystävä laittoi Instagrammissa kuvan uusista kulmakarvoistaan. Oli käynyt kauneushoitolassa. Olivat oikein kauniit, hyvinmuotoillut ja luontevat. Kuva sai minut pohtimaan näitä kulma-asioita.

Vuonna 1980 elokuvissa pyöri Sininen laguuni ja minä oli 13-vuotias. Elokuvan pääosan esittäjällä 14-vuotiaalla Brooke Shieldsillä oli hienot, tuuhet kulmat. Sellaiset ne olla piti. Ja sellaiseksi ne jäivät. Vuodet vierivät ja kulmakarvamuoti on varmasti muuttunut monta kertaa, mutta meikäläinen on pysynyt uskollisena Sinisen laguunin viitoittamalle kulmakarvamuodille.

Nyt on tullut mutkia matkaan. Kulmista katoaa väri, en meinaa enää löytää niitä. Ovat tainneet harventua, ainakaan en enää joudu nyppimään niitä niin kuin ennen. Käytkö tässä niin, että iän myötä kulmakarvat katoavat ja meistä entisistä Brooke Shieldseistä tulee Saimi Hoyereita?

Yrittääkö luonto tällä tavoin kertoa meille, että rännejä ei enää tarvita. Lopeta hikoilu. 50 tuli täyteen, jää keikkastuoliin kiikkumaan, vanhus.

Nyt pitää googlata, minkälaiset kulmat Brooke Shieldsillä on nykyään. Ja ehkä katsoa uudelleen Sininen Laguuni.

Normaali

Mrs Middleage’s table 19.8. klo 14-18

Nyt meinaa taas lähteä homma lapasesta. Monta kertaa olen halunnut osallistua Siivouspäivään, mutta ajankohta on aina ollut huono. Siivouspäivä on kirppis- & kaupunkitapahtuma, johon kuka vain saa ilmoittautua mukaan ja laittaa oman kirppispöytänsä pihamaalle / talon edustalle / puistoon /autotalliin etc. Seuraava kirppispäivä on ensi lauantaina.

Olen pari päivää tonkinut kaappeja ja etsinyt myytäviä tavaroita. Niitä onkin kerääntynyt enemmän kuin osasin kuvitella. Kaksi ja puolimetrinen pöytä on tupaten täynnä. Alkuperäinen idea oli laittaa kirppispöytä ulos taloyhtiön pihalle, mutta nyt näyttää siltä, että en kyllä tuota tavaramäärää voi ulos siirtää. Eikä minulla edes olisi sopivaa ulos laitettavaa myyntipöytääkään. Niinpä saavat tulla ostajat sisälle ostamaan. Säästyn tavaroiden roudaukselta.

Esimerkkejä myytävistä tuotteista:

-pelejä esim. Kimble ja Lego Ninjago/Minotaurus/ Pyramid

– pojan vaatteita & kenkiä, mm. ensimmäinen nahkarotsi kokoa xs (sopii 8-9 v.)

– täysin käyttämätön GAP-villatakki,  harmaavalkoinen (sopii n.12v.)

– kerran käytetyt mustat, lyhytvartiset Kontio-kumpparit kokoa 38

-keittokirjoja, lasten kirjoja mm. lukemattomia Neropatin päiväkirjoja ja Aku Ankan taskukirjoja

-Ikean valkoinen sivupöytä

-astioita, mm. idätysastia, silikonikakkuvuoka ja jättikokoiset kerran käytetyt samppanjakoolerit 2 kpl

-käyttämättömät punaiset korkkarit

-luonnonvalkoinen Holebrook puuvillatakki (L)

-Boss Orange -relax fit housut

-Ralph Lauren -toppi (koko 40)

-Odd Molly silkkitunika (koko 3)

-Anna Holtblad ruskea villableiseri (koko L)

-ja tietenkin Elä nyt, niin olet elänyt -tuotteita, jäljellä on enää 7 kulhoa, pitkävartisia villasukkia, toppeja, kotitakkeja ja Ohi on ovulaatiot -postikortteja

-jne, jne.

Periaatteena on, että takaisin kaappiin en tavaroita laita. Nyt saa mennä!

Tervetuloa ostoksille ja moikkaamaan ensi lauantaina 19.8. klo 14-18! Mrs Middleage’s table sijainti löytyy Siivouspäivän kartalta.

 

Normaali

Ulkonäköpaineita

Voi että on röntsä olo!

 

Sormenpäät ovat mustuneet mustikoiden poimimisesta. Millä ihmeellä sen saa pois ennen lauantain kesäjuhlia?
Jalka ja kynsi ovat tohjoina pienestä haverista, josta mainitsin edellisessä kirjoituksessa.

 

Hiuksia olen leikellyt loppukesästä itse, kun en kestä töyhtöä, joka nousee otsalle pyörteen takia. Ainoa keino pitää se aisoissa on vetää matalaksi, eikä jälki välttämättä ole omankädenoikeudella kaunista.

 

Silmälasit ovat hajoamassa. Lasi meinaa irrota.

 
Voi kun voisi viedä itsensä huoltoon, niin kuin auton, ja tupsahtaa huollosta ulos uudistuneena, hoikistuneena, sormet valkoisena, ei mustikanmustina, kasvot kuulaina ja eteerisinä. Minusta ei tule kuulasta ja eteeristä millään. Olen paahteinen ja tuulen tuivertama. Vääryys.

 
Jotakin asialle tehdäkseni päätin uusia vaatevarantojani. Jospa kivat, muodinmukaiset vaatteet veisivät huomion yleisolemuksen röntsyydestä. Onhan se mahtavaa, että kaiken maailman merkkivaatteet ovat yhtä lähellä minua, missä olenkin, jos vain on tietokone ja nettiyhteys ja osoite, mihin tavarat tilata. Ja luottokortti. Siis merkkivaatteita mustikkamättäälle heti, kiitos.

 
Pari päivää selailin mytheresa.comin alennusmyyntejä ja tilailin tavaraa. Kahtena aamuna heräsin siihen, että mytheresa-mies oli ovella ennen kuin olin aamukahvia ehtinyt keittää. Jännää, tänne ei tule aamulla hesari – vasta päiväpostissa – mutta mytheresa-mies tulee.

 

Seuraavan kerran kun tilaan jotakin niin laitan lisätietoihin toiveen siitä, että lähetti toisi aamun hesarin tullessaan.

 

Eihän ne vaatteet käyneet. Jakussa vyötärön kohta on liian korkealla, me täällä Pohjolassa olemme pitkäselkäisiä, jakkujen vyötäröt ovat eteläisessä Euroopassa väärässä kohtaa. Tekonahkahousut olivat liian lyhyet lahkeesta ja liian leveät lahkeet. Takki ehkä käy. Takki käy aina. En tarvitseisi takkia, mutta kun muuta en löydä.

 
Pitänee panostaa sisäiseen kauneuteen.

Normaali