Kotimaanmatkailuhehkutusta

Taas on pakko paasata kotimaan matkailun ihanuudesta! Muistaakseni kirjoitin samasta aiheesta suurin piirtein samaan aikaan vuosi sitten. Silloin käväisimme Yyterissä, loistokohde, ihana ranta ja hotelli. Ainoa miinus tuli siitä, että hotellihuoneissa ei ollut ilmastointia ja sinne meinasi paistua. Toisaalta poistuipa ylimääräiset nesteet kehosta itsekseen yön aikana ja aamu koitti hoikkana.

Nyt olemme Ahvenanmaalla. Saavuimme Turusta Viking Linella, matka kesti viisi tuntia. Siinä ehti syödä, pelata bingoa, käydä kaupassa kahdesti, pelata korttia, hendelmäpeliä (poika voitti 1,20€) ja kuunnella kahden miehen bändiä. Majoittauduimme Maarienhaminan hotelli Arkipelagoniin.

Saavutessamme aurinko paistoi ja oli helle. Hotellin ulkoilma-altaalla tunnelma oli kuin etelässä. Ihmiset kantoivat kaksin käsin juomaa allasbaarista, lapset kiljuivat altaassa, naiset hieroivat itseensä rasvaa kuin arkena paistiin. Oli kuin ulkomailla paitsi että porukkaa oli vähän, eikä kukaan ollut varannut aurinkotuoleja itselleen etukäteen. Tilaa ja tunnelmaa oli. Niistä ei tarvinnut käydä eloonjäämiskamppailua.

Yhtäkkiä nousi ukkonen, päätin paeta sitä hotellin saunaan. Siellä ei ollut ketään. Saunoin yksin, uin yksin sisäaltaassa. Join lonkeroa yksin.

Työntekijät ovat paikallisia. Ei muualta tuotua halpatyönvoimaa niin kuin usein etelän lomakohteissa. Arvostan.

Saunaosastolla, niin kuin allasalueella ja hotellihuoneissa, kaikkialla on puhdasta ja siistiä. Sellaista Suomessa on. Paitsi Helsingissä. Jos lähdet esim. kesäviikonloppuaamuna kävelylle Kaivopuiston rantaan, voit luulla eksyneesi ämmässuolle. Picnic-ihmiset jättävät kaiken muiden siivottavaksi. Nimimerkillä kerran-lenkin-keskeyttänyt-kun-en-kehdannut-sitä-sotkua-katsoa-ja-ryhdyin-toisten-paskoja-siivoamaan.

Väliin on pakko sanoa, että tämä ei ole sponsoroitu teksti. Minua ei kukaan sponsoroi, valitettavasti. Tämä on autenttinen, henkilökohtainen kuluttajamielipide. Mielelläni toki annan tilinumeron, johon voi lähettää rahaa, jos joku haluaa sponsoroida.

Arvostan erittäin paljon kotimaisia matkailuyrittäjiä. Toivoisin että tulisi EU-laki, joka määräisi lähimatkailun Euroopan alueella alv-verottomaksi, niin että kussakin EU-maassa sen omat kansalaiset matkustaisivat edullisemmin omassa kotimaassaan. Se lisäisi lähimatkailua, joka on ennen kaikkea ekologisin matkailutapa, mutta myös stressitön ja helpoin tapa matkustaa. Lähimatkailu tuo lisää työpaikkoja lähelle meitä, toisillemme.

Päästäkseen irti arjesta ei tarvitse lähteä kauas, riittää kun lähtee postilaatikkoa pidemmälle.

Olkaa lähellä toisianne. Ja matkustakaa lähelle.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s