Ostoksia & estrogeeniä

Tänä kesänä olen ostanut viisi kuutiota polttopuuta, päältäajettavan ruohonleikkuukoneen, pokasahan ja peräkärryn.

Missä ovat pikkumekot? Korkokengät? Hepeneet?

Onko estrogeenitasoni laskenut jo liian alas?

Pitää katsoa peiliin, kasvaako parta?

Normaali

Suomalaisen luonnon päivä

Tänään vietetään suomalaisen luonnon päivää. Ja kyllä se oman päivänsä totisesti ansaitseekin. Tänäänkin saan herätä lintujen lauluun, pulahtaa uimaan ei-vielä-sinileväiseen veteen, hengittää raikasta ilmaa, juoda vettä. Olen pysähtynyt pellon pientareelle, meren rannalle ja metsäpolulle ja ihmetellyt, miten kaunista voikaan olla. Kaunista ihan sellaisenaan, ilman stailaajaa, ilman rahaa, ilman ihmistä (paitsi pelto). Ihan ilmaiseksi tarjolla meille kaikille, kun vain pysähdymme ja huomaamme. Luonto ei pidä meteliä itsestään, se on hiljaa.

Normaali

New Karis-look

Poika lähti viiden päivän ruotsinkielen leirille Karjaalle. Olin käynyt paikkakunnalla edellisen kerran noin kymmenen vuotta sitten. Muistin, että kävelykadulla oli kiva, pieni vaateputiikki, mistä silloin muinoin ostin punaisen Odd Molly neuletakin. Odd Molly oli kymmenen vuotta sitten uusi tuotemerkki, enkä ollut siihen aiemmin törmännyt. Muistan vielä epäröineeni, ostaisinko punaisen vai sinisen, minulle ei ollut mitään punaista. Mies kannusti. Niinpä tein. Ostos kannatti. Takki on edelleen käytössä, tosin oudon pieneksi kutistunut ja kovassa käytössä kulahtanut.

Jostain syystä Karjaa vaikuttaa minuun rohkaisevasti. Onko ruotsinkielisen ilmapiirin vaikutusta vai mikä, kun uskalsin ostaa punaisen takin. Tällä kertaa heittäydyin uhkarohkeaksi hiusten suhteen. Tilanne tuli täysin puun takaa, niin sanotusti.

Vaatekauppa sijaitsee kävelykadulla, joten pysäköin auton sivukadulle kampaamon eteen. Hetken mielijohteesta marssin kampaamoon ja varasin ajan iltapäiväksi. Kampaamon nimi oli Salon Monica, ja sisällä kampaamossa oli vanha rouva, jonka oletin olevan itse Monica, ja jonka ajattelin tukkani operoivan. Vähän rupesi hermostuttamaan. En suhtaudu kovinkaan optimistisesti kampaamoihin, yleensä olen pettynyt. Melkein rupesi kaduttamaan. Mitä jos hiukset menevät ihan pilalle ja sitten näytän koko kesän ihan PRO (= nuorisokieltä, tarkoittaa Perseestä Revittyä Oravaa).

Toisaalta lähtökohta oli surkea. Hiukset olivat kasvaneet yli äyräidensä, jopa niin että ensimmäisenä kesätyösunnuntaina eräs vakiohahmo ei ensi alkuun tunnistanut minua lainkaan. Katsoi pitkään ja sanoi sitten, että ovatko hiukseni jotenkin uudella tavalla. No tavallaan. Ne ovat ihan holtittomassa kunnossa. Täytyy sanoa, että tässä rupsahtamisiässä näyttää entistä rupsahtaneemmalta, jos tukka on huonosti. Siis rohkeasti Salon Monicaan.

Vanhasta daamista ei näkynyt jälkeäkään. Paikalla oli nuorempi mies. Ikinä koskaan hiuksiani ei ole leikannut mies paitsi kerran. Olin silloin kolmekymppinen, ja nuori kampaamopoika rouvitteli ja teititteli. En muista, minkälaiseksi hiukset laittoi, mutta tätittelystä kauhistuneena en enää sinne paikkaan palannut.

Nyt rupesi jännittämään vielä enemmän. Toisaalta, eikö juuri mies olisikin paras näkemään piilossa uinuvan kauneuteni, ja saamaan paremmat puoleni esiin? Ehkä ongelmani kampaamoissa johtuukin juuri siitä, että ne leikkaa aina nainen? Jos tämä onkin sukupuolikysymys? Päätin antaa miehelle mahdollisuuden. Osittain myös siksi, että en kehdannut karata. Ja onhan hiukset kuitenkin lopulta uusiutuva luonnonvara.

Kannatti. Hiukset onnistuivat oikein hyvin. Teini kommentoi asiaa sanomalla, että en näytä ollenkaan niin rupsahtaneelta kuin ennen. Kokemuksesta innostuneena varasin ajan hiuksia kosteuttavaan käsittelyyn. Kampaaja sanoi, hiusteni olevan sellaisen tarpeessa.

Nyt minulla on uusi Karjaa-look: kampaus ja sieltä vaatekaupasta ostamani vihreä pellavatunika ja harmaata kynsilakkaa. Näytän niin aidolta raaseporilaiselta, että paikallisessa Liddlissä minulle puhutaan ruotsia. Ja visst.

Ps. Vieläkin mietityttää kampaamon nimi. Miksi Monica, jos kampaaja on mies. Oliko Monica sen miehen äiti?

Normaali

Puutarha-flow

Viime aikoina minut on vallannut uudenlainen flow-tila. Se etenee kuin Intercity. Näin: lähden leikkaamaan nurmikkoa. Huomaan, että kukkapenkissä kasvaa lupiineja. Keskeytän ruohonleikkuun ja lähden hakemaan talikkoa kitkeäkseni mokomat. Etsiessäni talikkoa havaitsen työkaluvajan olevan surkeassa kunnossa. Rupean siivoamaan sitä. Työkaluvajaan tarvittaisiin lisää säilytystilaa. Muistan, että kellarissa on vanhoja, puisia perunalaatikoita. Niistä voisi pinota hyllyn vajaan. Lähden hakemaan puulaatikoita kellarista. Kellarissa tajuan, että pieni katonrajassa oleva ikkunalasi pitäisi ottaa pois, ja vaihtaa tilalle pelkkä ristikko tuuletuksen lisäämiseksi alapohjaan. Ryhdyn vaihtamaan ikkunaan ristikkoa. Sitä tehdessäni huomaan, että maassa on paljon oksia, en mitenkään voisi leikata ruohoa tästä osasta pihaa ellen ensin poista risuja. Ryhdyn poistamaan risuja. Lähden hakemaan kottikärryjä risujen poisviemiseksi. Matkalla huomaan, että yksi pajupuu on aivan pystyyn kuollut. Menen hakemaan pokasahan, ja ryhdyn kaatamaan puuta. Siitä tulee aivan järkyttävän paljon risua ja puuta, joka pitää raivata.
Illalla huomaan, että ruoho jäi leikkaamatta.

Järkevässä normaalielämässä toiminta on tavoitteellista, projektit saatetaan alusta loppuun, yksi kerrallaan. Siksi on niin nautinnollista antaa itsensä ajautua tekemisen flow-tilaan, syöksyä kesken kaiken seuraavaan ja jättää edellinen surutta kesken. Jotenkin tuntuu kuin tippaleipäaivoni lepäisivät, kun saavat työskennellä näin holtittomasti. Tai siis, aivoni eivät työskentele tässä tilassa lainkaan, ne ovat totaalilepotilassa.

Ainoa huono puoli puutarhaflow-tyylissä on se, että jossakin vaiheessa flow-tilaa havahtuu siihen tosiasiaan, että kesken on samanaikaisesti noin 12 eri projektia, ja ne pitäisi jollakin tavalla saattaa loppuun ennen kuin saattaa itsensä loppuun.

Ps. Saman flow-tilan voi saavuttaa myös kodin siivoamisessa. Olen kokeillut, toimii!

Normaali