Energiahiustenleikkuu

Nyt oli uusi kokemus: energiahiustenleikkuu. Tukkatalo Helsingin Munkkivuoressa tarjoaa tätä palvelua. Voin suositella! Tämä oli niitä harvoja kertoja, kun ei tarvinnut mennä suoraan kotiin pesemään tukkaa kampaajalla käynnin jälkeen.

Minulla on hankalat hiukset, omapäiset. Vahvoja pyörteitä ja hiukset kihartuvat epätasaisesti. Otsatukka on suora, mutta takaa ja sivulta kiharaa. Siksi hiusten leikkaustavalla on suunnattoman iso merkitys, miten hiukset asettuvat.

Energiahiustenleikkuussa hoidetaan ensin päänahkaa ja hiuksia, päätä hierotaan tunnin verran eteerisin öljyin. Sitten hiukset pestään ja leikataan niiden kasvua tukevasti, ei yrittäen saada niitä johonkin muottiin.

Hoitokokemus vastasti ruumiistairtaantumista. Olin täysin rentoutunut ja muissa maailmoissa. Ja lopputulos on hyvä. Tykkään tukastani, menen varmasti uudelleen, haluan että hiukseni leikataan näin myös jatkossa.

Tunnelmaa latisti sermin toisella puolella parturikäynnillä ollut vanhempi mieshenkilö, joka puhua höpötti kovalla äänellä ja yritti flirttailla nuorelle parturi-kampaaja tytölle. Miehen jutut olivat noloja. Hän mm. kertoi että vaimolla on ihan luonnostaan vaaleat hiukset, että ihan kaikki, siis ihan kaikki karvoitus on vaaleaa. OMG.

Loppuhuipennukseksi ukko kysyi, onko kampaajalla ollut koskaan turkkilaisia miesasiakkaita? Hän kun ihmettelee, mihin niiden rintakarvat loppuvat ja kulmakarvat alkavat.

Jos en olisi ollut niin rentoutuneessa tilassa, jota en halunnut omalla suuttumuksellani vaarantaa, olisin varmaan huutanut takaisin sermin takaa. Ettäs kehtaa. Kävi sääliksi miestä parturoinutta tyttöä. Hän varmasti joutuu kuuntelemaan lisää samantasoisia juttuja joka kuukausi, aina kun ukko palaa parturoitavaksi ja miesenergiaansa buustaamaan. Nostan hattua palvelutyöntekijöille.

Oman hiljaisen hoitokokemuksen jälkeen oma kampaajani kertoi että tilaan tehdään kesällä muutoksia ja energiahoidot saavat oman, rauhallisemman tilansa. Hyvä idea.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s