Itseaiheutettu

Tällä viikolla oli Helsingin Sanomissa pikku juttu tieteellisestä tutkimuksesta, jossa oli tullut ilmi, että meditaatio lisää narsismia ja epäempaattisuutta niihin taipuvaisilla ihmisillä. Uutinen linkittyi mielessäni uusimassa Annassa (nro 20) olevaan Karita Tykän haastatteluun.

Karita aloittaa ja lopettaa päivänsä meditaatioon. Hän laittaa turkoosin kiven otsalleen, kuuntelee kehonsa tuntemuksia ja sanoo mielessään ”Minä rakastan sinua, Karita!” Sen jälkeen Karita treenaa ja syö viherpirtelön. Päivä jatkuu repsahtamatta itseään kuunnellen ja toteuttaen päättyen iltameditaatioon. ”Kukaan ei vaadi minulta niin paljon kuin minä itse”. Vuonna 2002 Tykkä joutui kolmeksi päiväksi sairaalaan juotuaan liikaa vettä ja elimistön suolatasapainon romahdettua.

Jutun mukaan Karita vertaa itseään sipuliin, jota on kuorittu kerros kerrokselta: ”Aikanaan pääsen ehkä ytimeen”. Artikkelin perusteella minua vähän pelottaa, mitä sieltä ytimestä löytyy.

Ystävä lähetti minulle muinoin osuvan kortin. Siinä oli piirros tytöstä, jonka t-paidassa oli teksti: God, save me from myself! Kortti oli varsin osuva. Säästin sen ja pidän muistutuksena siitä, kuinka me itse olemme omien ongelmiemme pääaiheuttajia. Nyt olisi aika Karitan ystävän lähettää Karitalle sellainen samanlainen kortti.

Normaali

Arvon mekin ansaitsemme

Joskus muinoin työpaikalla oli siivooja, vieläpä loistavan hyvä siivooja, mutta hän ei itse arvostanut työtään. Hän kehitti salaliittoteorian tapaisia tulkintoja siitä, miten ei arvosteta. Niskojaan nakellen nainen poistui lopulta paikalta.

Seuraava siivooja arvosti työtään ja me arvostimme häntä, ihan niin kuin sitä edellistäkin. Edellisen kanssa oli vain paljon vaikeampaa, kun kaikki olivat koko ajan jännittyneinä, etteivät vain sano vahingossa jotain loukkaavaa, jotakin jonka voisi tulkita hänen työnsä vähättelemiseksi. Uuden siivoojan kanssa tätä ongelmaa ei ollut, juttu luisti ja hauskaa oli.

Viime viikolla Hesarissa oli Vappu Taipaleen haastattelu. Hän puhui siitä, että vanhoja naisia ei arvosteta. Ei tietenkään. Ei ketään, mitään ihmisryhmää arvosteta an sich. Ei arvosteta siivoojia, eikä arvosteta vanhoja naisia. Sehän vasta suuri vääryys olisi! Pokkuroitaisiin, koska olet jotakin sosiodemografista ihmisryhmää. Ei se kuulkaa niin mene. Arvostus on jokaisen ansaittava itse, yksilönä.

Koko elämän voi kulkea arvostamattomuuden polkua. Minua ei oteta tosissaan, koska olen nuori. Minua ei palkata, koska olen pienten lasten äiti. Minua ei arvosteta, koska olen nainen. Minua ei enää katsota ihaillen, koska en ole enää nuori. Minua ei arvosteta, koska olen vanha.

Arvostus ei tule kuin edesmenneelle Manulle illallinen. Yksilön on se itse ansaittava ja se on maailman helpointa: pitää ensin arvostaa itse itseään. Muut alkavat arvostaa perässä.

Nyt leuka pystyyn ja häntä myös, rinnat rottingille. Arvosta itseäsi. Olet ihana! Sinulla on ominaisuuksia ja taitoja, joita muilla ei ole. Olet ainutlaatuinen. Huomaa se, niin muutkin voivat huomata.

Normaali

Energiahiustenleikkuu

Nyt oli uusi kokemus: energiahiustenleikkuu. Tukkatalo Helsingin Munkkivuoressa tarjoaa tätä palvelua. Voin suositella! Tämä oli niitä harvoja kertoja, kun ei tarvinnut mennä suoraan kotiin pesemään tukkaa kampaajalla käynnin jälkeen.

Minulla on hankalat hiukset, omapäiset. Vahvoja pyörteitä ja hiukset kihartuvat epätasaisesti. Otsatukka on suora, mutta takaa ja sivulta kiharaa. Siksi hiusten leikkaustavalla on suunnattoman iso merkitys, miten hiukset asettuvat.

Energiahiustenleikkuussa hoidetaan ensin päänahkaa ja hiuksia, päätä hierotaan tunnin verran eteerisin öljyin. Sitten hiukset pestään ja leikataan niiden kasvua tukevasti, ei yrittäen saada niitä johonkin muottiin.

Hoitokokemus vastasti ruumiistairtaantumista. Olin täysin rentoutunut ja muissa maailmoissa. Ja lopputulos on hyvä. Tykkään tukastani, menen varmasti uudelleen, haluan että hiukseni leikataan näin myös jatkossa.

Tunnelmaa latisti sermin toisella puolella parturikäynnillä ollut vanhempi mieshenkilö, joka puhua höpötti kovalla äänellä ja yritti flirttailla nuorelle parturi-kampaaja tytölle. Miehen jutut olivat noloja. Hän mm. kertoi että vaimolla on ihan luonnostaan vaaleat hiukset, että ihan kaikki, siis ihan kaikki karvoitus on vaaleaa. OMG.

Loppuhuipennukseksi ukko kysyi, onko kampaajalla ollut koskaan turkkilaisia miesasiakkaita? Hän kun ihmettelee, mihin niiden rintakarvat loppuvat ja kulmakarvat alkavat.

Jos en olisi ollut niin rentoutuneessa tilassa, jota en halunnut omalla suuttumuksellani vaarantaa, olisin varmaan huutanut takaisin sermin takaa. Ettäs kehtaa. Kävi sääliksi miestä parturoinutta tyttöä. Hän varmasti joutuu kuuntelemaan lisää samantasoisia juttuja joka kuukausi, aina kun ukko palaa parturoitavaksi ja miesenergiaansa buustaamaan. Nostan hattua palvelutyöntekijöille.

Oman hiljaisen hoitokokemuksen jälkeen oma kampaajani kertoi että tilaan tehdään kesällä muutoksia ja energiahoidot saavat oman, rauhallisemman tilansa. Hyvä idea.

Normaali

Äidin huoli

Uusimmassa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä SDP:n ex-puoluejohtaja Jutta Urpilainen kertoo äitiydestä. Kokemus on hänelle vuoden mittainen.”Se, että olen koko ajan huolissani, on minulle uusia asia”, kertoo Urpilainen.(HS KL 5,s.26)

Muistan, kun odotin ainokaistamme. Olin varmasti todella rasittava töissä, koska elämääni ei juuri mahtunut muuta kuin tuleva äitiys, sen verran iso asia se oli minulle ja meille. Olin 35-vuotis tullessani raskaaksi ja kun menimme naimisiin 27. Siinä välissä on melkein kymmenen vuotta.

Ostin pehmolelun, valkoisen jääkarhun, jonka ristin Löllöksi ja jota kuljetin töissä vatsan päällä, höpötin ja silitin sille pumpulia täynnä olevalle pallerolle. Löllö on vieläkin jossakin ylähyllyllä. Sen voi tuoda minulle silitettäväksi sitten kun dementoidun ja makaan toimettomana vanhustentalossa.

Työkaverini, useamman lapsen äiti katsoi minua ja sanoi: ”Kohta Minnankin elämään tulee huolia.” En yhtään ymmärrätänyt, mitä tarkoitti. Kunnes minusta tuli äiti. Niin kuin Jutta Urpilaisesta.

On äitiydessä toinenkin tunnetila. Se on ymmällään olo. Vähän väliä on ihan ihmeissään, että mitä tämä nyt on?

Lapsi meni Sepän puiston kaksivuotiaitten kerhoon. Mikä vapaus minulle koettikaan! Kerran viikossa lapsi oli kokonaista kolme tuntia kerhossa ja minä sain tehdä mitä vain kahdella kädellä! Tuntui ihanalta, kun kädet eivät enää olleet kiinni lastenrattaiden työntökahvassa. Minulla oli kaksi vapaata kättä kolme tuntia viikossa! Ihminen on yllättävän pienestä kiitollinen. Ja onhan sitä ihan kädettömiäkin…

Kaksivuotiaitten kerhon eteisessä ystävystyin äitikollegan kanssa tunnustamalla tälle, että olen vähän väliä ihan pihalla, että mitä tämä nyt on, kunnes jonkun ajan kuluttua tajuan, että haa, hampaat tulee; ai, se opettelee seisomaan, siksi ei nuku; joo, tämä on sitten sitä uhmaikää ja niin edes päin. Äitiys on yhtä ymmällään oloa.

Viime viikolla kerroin työkaverille, että on vähän rankkaa, kun murrosikä on alkanut ja koti-ilmaston sääkartalla on myrskyvaroitus ihan niin kuin matalapaine Suomen yllä kaiken aikaa. Työkaveri lohdutti: ”Kuule, ei se huoli lopu koskaan, ei edes sitten kun lapsi on aikuinen.” Hänellä itsellään on 28-vuotias ”lapsi”. Toinen työkaveri, kolme lasta aikuiseksi kasvattanutta, sanoi että eniten ihmistä vanhentaa lasten murrosikä. Tämäkin vielä. Ei olisi varaa yhtään extra-vanhentua.

Nyt, hyvä lukija, tarkkana, jos mahdollisesti vasta suunnittelet lasten hankintaa, peräänny. Äitiys on raskas tie, jonka lopussa tuskin seisoo muuta kuin vaivaantunut kiitos. Valitse keveä, leveä tie ilman huolia ja ymmällään oloa. Paitsi turhaan minä täällä neuvon, tämä on keski-ikäisen naisen palsta ja lukijat jo virheensä tehneet.

Sitä paitsi, asiaa mutkistaa se, että kaikesta huolimatta äitiys on parasta, mitä minulle on tapahtunut.

Normaali

En juhli

Nyt tuli kyllä aloitettua ihan sattumalta uudet juhlatraditiot. Perinteisesti meidän perheessä on juhlittu aina kun vaan pienikin syy juhlaan on etsittävissä. Pullo poksautetaan ja runo lausutaan, vähintään.

Nyt vain sattui käymään niin, että työvuoro tupsahti hääpäivän kohdalle. Aluksi ajattelimme, että emme anna asian häiritä, varasimme pöydän lähiravintolan kahden hengen kabinetista työvuoron päätteeksi. Jotenkin sitten vain alkoi ensin pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että jaksaako sitä enää töiden jälkeen lähteä ravintolaan istumaan. Mukavampaa olisi olla vain kotona, poksauttaa samppanja ja tilata vaikka Woltista ruokaa. Latasinkin ihan sitä varten sovellutuksen ja katsoin valmiiksi, että Pupu-ravintolan lohisalaatti maistuisi.

Mitä lähemmäksi hääpäivä tuli, sitä alemmaksi vaatimustaso laski. Mietin jo, että koska en voi olla varma, onko Pupun lohisalaatti varmasti hyvä, kun en ole sitä maistanut, niin Pirkan taco-cheddar-salaatti, hinta noin 4 euroa, ainakin on hyvä. Lopulta päädyimme Kotipizzan pitsoihin. Samppanja jäi poksauttamatta, otin sen sijaan Coldrexia kaksi tablettia, kun iski aivan hirvittävä flunssa, jota olen onnistunut välttelemään koko talven. Mistä se nyt tähän tupsahti? Yläkerran naapuri valitteli tosin heidän perhettään vaivanneesta flunssasta, mutta noinkohan se pöpö ilmanvaihtoputkia pitkin meille olisi hiipinyt.

Juhlallisuudet jatkuivat lahjoin. Sain mieheltäni lahjaksi koristetyynyn, mihin on kirjailtu riikinkukko. Se on toinen haave-eläimistäni, se toinen on aasi. Riikinkukko on varmasti tyynyssä nätimpi. Oikein kaunis tyyny ja mieleinen lahja.

Jotta arki ei unohtuisi juhlien huumassa, mies lähti viemään roskia ja palasi mukanaan lehtiroskiksesta dyykkaamansa Vogue. Saatesanoilla: ”Tässä on sulle vielä bonushääpäivälahja!”

Seuraavaksi tuli Vappu. Silloinkin oli iltavuoro ja flunssa vaivasi yhä. Aurinko kuitenkin paistoi ihanasti. Nostimme picnic-tuolit taloyhtiön seinustalle, otimme mukaan kahvit ja Vip-siman ja minulle reilusti nenäliinoja. Siinä sitten istumme ja katselimme ohi lipuvaa vappujuhlakansaa. Oli varsin mukavaa olla juhlien sivustaseuraaja. Tämä rooli sopi mainiosti, meinaan jatkaa samalla mallilla juhannuksen. Tosin tässä välissä on vielä äitienpäivä. Siihen olen ”tilannut” aamiaisen vuoteeseen piccolopullolla samppanjaa & karjalanpiirakka munavoilla. Roskiksesta dyykattu naistenlehti käy ihan hyvin lahjaksi.

Näin meillä.

ps. Samppanja ja karjalanpiirakka munavoilla on hyvä yhdistelmä, olen ennenkin kokeillut. Suosittelen!

Normaali