Kuolemaa

Kuolema on Jenny-tädin juttuja lainatakseni ”helevetin hidasta” puuhaa. Voi se olla nopeakin rykäisy, mutta pahimmillaan päiväkausia kestävä väsytystaistelu.

Kummisetä sai puolitoista viikkoa sitten aivoverenvuodon. Makaa sairaalassa neste- ja morfiiniletkuissa, ravintoliuosta ei saa. En ole käynyt katsomassa. Olen nähnyt hänet edellisen kerran vuonna 1994 omissa häissäni. Kummisetä on/oli erakko ja erottuaan kummitädistäni muutti paikkakuntaa. Oli kieltänyt naapureitaan kertomasta, missä asuu, jos joku sattuisi kyselemään. Eli enemmän ja vähemmän yhteiskunnan ulkopuolella. Originelli mies. Oli minulla osoite ja lähetin joka joulu kortin. Ja kun poika syntyi, hänestä kuvan.

Samaan aikaan toisaalla, Terhokodissa huoneessa 113, ystäväni. Tapasin hänet viimeksi viime torstaina. Ystävä harmitteli, kun en ollut päivittänyt blogiani viime aikoina, arveli minun olleen kiireinen. Hauskutin kertomalla mahtipontisista syntymäpäiväjärjestelyistäni, jotka tuntuvat vievän kaiken liikenevän vapaa-ajan. Rätkätimme kuin ennen vanhaan. Ystävän piti päästä vielä kotiin, kunhan lääkitys saadaan kuntoon. Jätin yöpyödälle kutsun juhliin. Järkeiltiin, että sairaana hän ei syntymäpäiville pääse, mutta jos kuolee, niin sitten ainakin pääsee. Taitaa päästä.

Ihmettelin, kun watchupissa luki aina vain ”paikalla eilen 15.26” eikä vastauksia viesteihin enää ollut tullut moneen päivään. Eilen sain tietää. Kivut olivat käyneet sietämättömiksi. Ystävä on lääkitty tiedottomaksi. Aika loppuu.

Terveenä ollessaan ystäväni sanoi aina elävänsä yli 90-vuotiaaksi. Viime kerralla hän sanoi, että kyllä se Jumala tämänkin sitten hänelle järjesti. Olo tuntuu ihan yhdeksänkymppiseltä ja peilikuvakin näyttää siltä. Että vanhuusvuodet tuli ikään kuin pikakelauksella tähän loppuun.

En helposti itke, mutta sitten kun hanat aukeavat, se on sitten Niagara. Pidin eilen itkuillan. Oikein ryvin ja märehdin surussa. Teki hyvää. Sitäkin itkin että jäi sitten viimeisiksi sanoiksi ystävälleni ”watchuppaillaan!” Sen huikkasin viime sanoikseni oven suusta lähtiessäni. Olisihan sitä ollut parempaakin sanottavaa, vaikka tämä Jesajan jae:

”Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan, ja  nyt minut leikataan loimilangoista irti”. 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s