Joulun ihmeitä

Aina ei mene niin kuin Strömsössä, ei edes Strömsössä, mutta nyt meni kyllä joulu todella mukavasti, ihan sattumalta. Tai ehkä juuri siksi. Kaikki ihana sattui juuri siksi että suunnitelmiin tuli muutoksia ja tartuin niihin, en pykinyt vastaan, annoin asioiden mennä niin kuin ovat mennäkseen.

Piti olla ensimmäinen täysin töistä vapaa joulu kuuteen vuoteen. Mutta nyt on tämä influenssakausi ja työkavereita alkoi putoilla sairasvuoteelle yksi toisensa perään. Niinpä kävi kutsu töihin jouluaatoksi.

Aluksi kakistelin asiaa. Työvuoro osui juuri siihen kohtaan, missä meillä yleensä syödään ja pukki tuo lahjat, joten missaisin melkeinpä koko aaton. Asia kuitenkin koitui kannaltani varsin hyväksi ratkaisuksi.

Jouluvieraiden piti saapua heti joulurauhan julistuksen jälkeen, mutta neidoilla ei meikit osuneet kohdilleen, joten tulo venyi. Kaikki oli valmiina, pöytä katettu, kynttilöissä tulet, uuni lämpimänä, kalapöydän antimet pöytään nostamista vaille valmiina. Niinpä katselimme kaikessa rauhassa joulurauhan julistuksen oman perheen kesken ja lähdin töihin.

Jouluna töissä on ihan omanlainen tunnelmansa. Harras ja iloinen yhtä aikaa. Nyt oli vielä historian havinaa ilmassa, kun paria päivää aiemmin oli Helsingin piispa Irja Askola kaikkien yllätykseksi ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ensi vuoden marraskuussa. Tämä tulisi siis olemaan hänen viimeinen jouluaaton  jumalanpalveluksensa. Oli hienoa olla työvuorossa siinä, varsinkin kun meillä on yhteinen työhistoria. Aloitimme nimittäin yhtä aikaa uusissa tehtävissä. Olin opiskelemassa suntioksi ja opintoihin liittyvässä työharjoittelujaksossa Lauttasaaren seurakunnassa, kun juuri valittu piispa saapui sinne vierailulle seitsemän vuotta sitten.

Juuri ennen piispan saapumista kirkkoon sattui mielenkiintoinen juttu. Kirkkoon tuli eräs tuttu perhe. Mieltäni on painanut eräs seikka miltei vuoden. Käyttäydyin huonosti tätä miestä ja heidän poikiaan kohtaan puolustaessani omaa poikaani. Asia oli jäänyt painamaan mieltäni ja olin sanonut omalle pojalleni, että kun heidät näen, pyydän anteeksi käyttäytymistäni ja sanojani. Nyt tilaisuus koitti! Pyysin anteeksi. Mies vastasi että ei se mitään, joulu on armon juhla. Asia oli sovittu.

Seuraavaksi kirkkoon tulikin sitten itse piispa, jolle toivotin hyvät joulut, kättelimme. Tuntui kuin olisin saanut äskeiseen anteeksipyyntööni itsensä piispan kuittauksen!

Työvuoron jälkeen ajelin kotiin läpi aution kaupungin. Liikennevaloissa Havis Amandan luona vilkaisin viereiselle kaistalle. Autoa ajoi itse joulupukki! Joten lopulta en missannut edes joulupukkia työvuoron takia!

Kotona jouluruuat oli syöty, jämät jääkaapissa, tiskit tiskattu, astiat kuivattu ja laitettu takaisin piirongin laatikkoon. Lahjat oli juuri jaettu, mutta ei vielä avattu.

Joimme yhdessä iltakahvit ja sitten jouluvieraat jo lähtivätkin. Jäimme jälleen oman perheen kesken. Poika kokosi legojaan ja me katsoimme televisiosta paavin jouluyön messua ja hörpimme punaviiniä juustojen kera.

Olipa kerrassaan ihana, ihmeellinen aatto.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s