Juhlavuosi 2017

Nyt vuonna 2017 on uskonpuhdistuksen 500 vuotisjuhlat, Suomi täyttää 100 vuotta, minä 50. Juhlavuosi monin tavoin.  Pidän itsestäni juuri tällä hetkellä tämän ikäisenä, näillä tiedoilla ja taidoilla, tällä ymmärryksellä, vaikka peilikuva ei aina vastaa omaa mielikuvaa. Minusta tuntuu että ”minun ei tarvitse mitään, mutta saan tehdä mitä haluan”. Elän oman elämäni voimavuosia.

Voimavuotta 2017 kaikille!

 

 

Normaali

Joulun ihmeitä

Aina ei mene niin kuin Strömsössä, ei edes Strömsössä, mutta nyt meni kyllä joulu todella mukavasti, ihan sattumalta. Tai ehkä juuri siksi. Kaikki ihana sattui juuri siksi että suunnitelmiin tuli muutoksia ja tartuin niihin, en pykinyt vastaan, annoin asioiden mennä niin kuin ovat mennäkseen.

Piti olla ensimmäinen täysin töistä vapaa joulu kuuteen vuoteen. Mutta nyt on tämä influenssakausi ja työkavereita alkoi putoilla sairasvuoteelle yksi toisensa perään. Niinpä kävi kutsu töihin jouluaatoksi.

Aluksi kakistelin asiaa. Työvuoro osui juuri siihen kohtaan, missä meillä yleensä syödään ja pukki tuo lahjat, joten missaisin melkeinpä koko aaton. Asia kuitenkin koitui kannaltani varsin hyväksi ratkaisuksi.

Jouluvieraiden piti saapua heti joulurauhan julistuksen jälkeen, mutta neidoilla ei meikit osuneet kohdilleen, joten tulo venyi. Kaikki oli valmiina, pöytä katettu, kynttilöissä tulet, uuni lämpimänä, kalapöydän antimet pöytään nostamista vaille valmiina. Niinpä katselimme kaikessa rauhassa joulurauhan julistuksen oman perheen kesken ja lähdin töihin.

Jouluna töissä on ihan omanlainen tunnelmansa. Harras ja iloinen yhtä aikaa. Nyt oli vielä historian havinaa ilmassa, kun paria päivää aiemmin oli Helsingin piispa Irja Askola kaikkien yllätykseksi ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ensi vuoden marraskuussa. Tämä tulisi siis olemaan hänen viimeinen jouluaaton  jumalanpalveluksensa. Oli hienoa olla työvuorossa siinä, varsinkin kun meillä on yhteinen työhistoria. Aloitimme nimittäin yhtä aikaa uusissa tehtävissä. Olin opiskelemassa suntioksi ja opintoihin liittyvässä työharjoittelujaksossa Lauttasaaren seurakunnassa, kun juuri valittu piispa saapui sinne vierailulle seitsemän vuotta sitten.

Juuri ennen piispan saapumista kirkkoon sattui mielenkiintoinen juttu. Kirkkoon tuli eräs tuttu perhe. Mieltäni on painanut eräs seikka miltei vuoden. Käyttäydyin huonosti tätä miestä ja heidän poikiaan kohtaan puolustaessani omaa poikaani. Asia oli jäänyt painamaan mieltäni ja olin sanonut omalle pojalleni, että kun heidät näen, pyydän anteeksi käyttäytymistäni ja sanojani. Nyt tilaisuus koitti! Pyysin anteeksi. Mies vastasi että ei se mitään, joulu on armon juhla. Asia oli sovittu.

Seuraavaksi kirkkoon tulikin sitten itse piispa, jolle toivotin hyvät joulut, kättelimme. Tuntui kuin olisin saanut äskeiseen anteeksipyyntööni itsensä piispan kuittauksen!

Työvuoron jälkeen ajelin kotiin läpi aution kaupungin. Liikennevaloissa Havis Amandan luona vilkaisin viereiselle kaistalle. Autoa ajoi itse joulupukki! Joten lopulta en missannut edes joulupukkia työvuoron takia!

Kotona jouluruuat oli syöty, jämät jääkaapissa, tiskit tiskattu, astiat kuivattu ja laitettu takaisin piirongin laatikkoon. Lahjat oli juuri jaettu, mutta ei vielä avattu.

Joimme yhdessä iltakahvit ja sitten jouluvieraat jo lähtivätkin. Jäimme jälleen oman perheen kesken. Poika kokosi legojaan ja me katsoimme televisiosta paavin jouluyön messua ja hörpimme punaviiniä juustojen kera.

Olipa kerrassaan ihana, ihmeellinen aatto.

Normaali

Erilaisia jouluja

Lapsuuden joulut 70-luvulla. Paljon lunta, joskus jopa olohuoneen ikkunoita puoleen väliin. Ja pakkasta, sitä piisasi. Vähintäänkin -20 astetta. Lapsuuskoti oli rakennettu 70-luvulla ennen energiakriisiä. Niinpä olohuoneen maisemaikkunoista oli näkymä järvelle ja rantasaunaan, ja järven takana näkyivät keskustan valot, valaistu kirkko ja tapuli. Se oli kaunis näkymä ja muistan sen varmasti aina. Maisema lapsuuskodin ikkunoista on piirtynyt mieleeni vahvasti.

Meidän perhe ei käynyt joulukirkossa. Äidin ja isän mielestä joulukirkossa kävivät vain tapauskovaiset. Niinpä me ei menty. Logiikkansa siinäkin. Toinen syy oli tietenkin se, että vanhempani kuuluivat eri kirkkokuntiin. Ehkä se oli jonkinlainen kompromissi, että ei mennä mihinkään.

Haudoilla käytiin. Aattona. Kerran muistan, että olin kuumeessa ja jäin kotiin, kun muut lähtivät haudoille. Pelkäsin, että olen yksin kotona, kun pukki tulee.

Nuorena rouvana, vielä lapsettomana, olivat kenties elämäni parhaimmat joulut. Vietimme niitä anoppilassa Savossa. Anoppi on todellinen jouluihminen. Saimme matkustaa valmiiseen jouluun. Maisemat olivat lumiset ja pakkasta kuin lapsena. Siellä käytiin joulukirkossa. Joulu kesti monta päivää, luppoaikoina hiihdeltiin, potkukelkkailtiin tai rakennettiin lumimajaa kälyn lapsille. Ja tietenkin saunottiin. Alkukesästä kuivatuilla vastoilla.

Viimeiset reilut 10 vuotta vetovastuu on ollut meillä. Joulun viettoon on keräännytty meidän kotiin. Niinpä minusta on tullut joulun tekijä.

Ei se ihan kivuttomasti ole mennyt. Mielessäni olen joskus tilannetta tuskaillut. On niin paljon tehtävää ja muistettavaa. Jouluvieraalle kaikki näyttäytyy helppona ja nautinnollisena, itselle hommakavalkadina, missä pitää ottaa huomioon erilaisia mieltymyksiä, tapoja ja tottumuksia, ja siinä samalla muodostaa myös omia, uusia.

Mekään emme käy joulukirkossa. Mutta syyt ovat erilaiset kuin lapsuuskodissani. Minä olen kirkossa työni puolesta, ja ehdin kuulla jouluevankeliumin liian monta kertaa ennen joulua.

Tapana on, että ennen kun aloitamme jouluruuan, luetaan jouluevankeliumi ja ruuan jälkeen lauletaan yhdessä joululauluja ja lausutaan joulurunoja, kunnes joulupukki tulee. Paitsi että se ei ihan kokonaan tule. Lapsi kirjoitti pienenä joulupukille lahjatoiveistaan ja päätti kirjeen toiveeseen, että lahjat voi ihan hyvin jättää eteiseen. Niin on siitä pitäen tehty. Ovikello soi merkiksi, lahjat ovat tulleet.

Vuosien myötä tonttulakki on hellittänyt. Ajattelen kiitollisena, että ympärillä on perhettä, jonka kanssa joulua viettää. Ja sitä, että he haluavat tulla sitä kanssamme viettämään, jopa nuoret aikuiset, joiden luulisi haluavan mennä menojaan.

Itse muistelen parikymppisenä halunneeni paeta kodin hiljaista ja harrasta joulua, vaikka nyt – keski-ikäisenä – kokisin sellaisen ihan mielelläni, ja ymmärrän, miksi vanhempani sellaisen ”mitäänsanomattoman”  joulun ilman kuusta ja kaiken maailman sörsseleitä halusivat. Jouluenkelitkin roikkuivat lopulta kesät talvet ruokasalin kattokruunusta, ei niitä ikinä otettu pois.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan viettää joulun vanhempieni tapaan, hiljaa ja pienimuotoisesti, jouluenkelit kokovuotisesti kattokruunusta roikkuen.

Tai sitten lähden ruotsinlaivalle. Luin juuri vanhasta rouvasta, joka lähtee ruotsinlaivalle jouluksi ja menee joulupäivänä Tukholman suomalaiseen kirkkoon. Ei kuulostanut hassummalta, vaikka ruotsinlaivoja inhoankin, ehkä niissä on jouluna oma tunnelmansa. Aina voi takkia kääntää, ainakin kääntötakkia.

Mutta nyt on tämä joulu, tässä ja nyt. Kunpa muistaisin, että en vain puurtaisi joulua läpi, osaisin kuunnella ja olla läsnä läheisilleni.

Hyvää ja rauhallista joulua.

 

Normaali

Vuoden pimein päivä

Tänään on vuoden pimein päivä. Käännöskohta. Kohta lähdetään kulkemaan kohti valoa ja kirkkautta.

Olisipa oikeastaan hauska viettää tätä päivää oikein perusteellisesti. Korostaen päivän pimeyttä. Jos ei sytytettäisi valoja koko päivänä. Jos mainosvalot ja katuvalot sammuisivat. Jouluvalot kytkettäisiin päiväksi irti. Kulkisimme yhden päivän täysin pimeässä, eksyneinä ja hukassa. Täällä Helsingissä ei edes lumi tuo nyt valoaan.

Mahtaisi päivä tuntua pitkältä. Ei näkisi tehdä käsitöitä, lukea tai täyttää sanaristikkoa.Jääkaapin valo häikäisisi silmiä.

Täydellinen pimeys voisi olla hyvä kokemus. Sillä ehdolla, että tietää sen loppuvan. Kauheaa olisi, jos pimeys jatkuisi ennalta määräämättömän ajan. Rajallisena kokemuksena se on hyvä.

Ei ole valoa ilman pimeyttä. Emme tietäsi, mitä  valo tarkoittaa, jos ei olisi pimeää. Kauneimmat valokuvat syntyvät valosta ja varjosta. Kuvat, missä valo heijastuu, leikkaa, säteilee läpi pimeyden, luo varjoja, saa esiin yksityiskohdat. Valo merkitsee turvaa ja lämpöä ja toivoa.

Mökkipaikkakunnalla vietettiin marraskuussa Mörköviikkoja. Se tulee termistä Mörk Ö eli pimeä,synkkä saari. En tiedä, mitä ohjelmistossa on ollut. Viime kesänä viikko oli vasta suunnitteilla. Mutta mielestäni idea on loistava!

Pimeys ja synkkyys voitetaan sillä, että niiden annetaan tulla ja olla, mennä menojaan. Ja parhaimmassa tapauksessa osata hyötyä niistä, nähdä ne mahdollisuutena. Vaikka sitten viettää mörköpäivää.

Oikein pimeää vuoden synkintä päivää kaikille!

 

 

Normaali

Kynttilälyhty on varastettu, joulu on jo ovella.

Viime jouluna aloitin taloyhtiössämme uuden tradition. Ostin kynttilälyhyn ja kassillisen kynttilöitä ja otin tehtäväksi pitää taloyhtiön ovenpielessä kynttilää palamassa adventin ja joulun ajan.

Tuli kovasti kiitosta talon väeltä. Mukava tulla kotiin, kun oven pielessä tuikki kynttilä. Viikonloppuisin jätin kynttilän palamaan koko yöksi myöhäisiä kotiin tulijoita varten.

Nyt sitten joku ilonpilaaja on mennyt ja pöllinyt lyhdyn.  Kuka  on niin kovasti ollut lyhdyn tarpeessa, että on sen omakseen ottanut? Tuntuuko hyvältä nyt laittaa siihen kynttilä palamaan? Eikö yhtään omaatuntoa kolkuta?

Menetys ei ollut taloudellisesti suuren suuri. Parinkympin vekotin Tokmannilta. Mutta tunnelommo on isompi.

Nyt mietin, ostanko uuden vai annanko olla. Vai ostanko jonkun tosi painavan? Olisiko kivestä tai betonista valmistettuja kynttilälyhtyjä, joita ei jaksaisi nostaa? Voisiko kynttilälyhdyn pultata kiinni maahan? Harmi, kun ei ole kunnon pakkasia. Voisi tehdä jäälyhdyn. Ämpäri ei mahdu kaappipakastimeen.

 

Normaali

Nyt nolottaa

Miehen sähköpostiin oli tullut kutsu, päätimme osallistua. Kauppakeskuksessa oli yksityistilaisuus 3000 vieraalle, kaupoissa alennuksia ja tarjolla skumppaa.

Sisäänpääsyä piti hetken aikaa jonotella, kun narikassa oli ruuhkaa. Siinä jonottaessa tuumimme, että on siitä aikaa, kun on viimeksi ollut jonossa. Joskus 90-luvulla jonotettiin usein ravintola Kaarle XII:sta. Portsarille piti aina pois lähtiessä sujauttaa 50 markkaa, että pääsee ensi kerrallakin. Sillä miehellä oli kyllä mellevät tulot tuolloin.

Nyt jonotettiin kauppakeskukseen.

Ei se mitään. Ilo irtosi, kun pääsimme sisään. En tiedä, millä ansioilla kutsu tilaisuuteen oli tullut, mutta sanoin miehelle, että tällä postituslistalla kannattaa pysyä! Älä vain klikkaa ”unsubscripe”. Meno oli kuin ruotsinlaivalla. Tai enemmän. Ilmaista skumppaa oli tarjolla joka kerroksessa monessa eri jakelupisteessä. Sitä oli kuulemma varattu puoli pulloa / vieras. Hiprakassa shoppailu on hauskaa. En ole ennen kokeillutkaan. Kaikki on halpaa ja ihanaa ja sopii hyvin ja myyjätkin niin mukavia.

Jossakin vaiheessa älyttiin että mitä enemmän skumppaa juo, sitä halvemmaksi ostokset tulevat. Näin sitä meitä halpuutettiin.

Kotiin tultuamme tunsin poskilla outoa kuumoitusta. Arvelin että se johtui innostuksesta ja varmaan sillä skumpallakin oli osuutensa.

Niin kuin olikin. Hetken aikaa nukuttuani heräsin. Naama oli punainen ja turvoksissa, ihoa poltteli. Korvatkin olivat turvoksissa ja punaiset ja kuumat. Olin kuin poiju merellä. Olin saanut jonkinlaisen allergisen reaktion. Skumppa-allergian.

Aamulla piti lähteä lääkäriin sitä poijua näyttämään. Lääkäri kysyi, että yhdestäkö lasillisesta tuli? Minä siihen että ei nyt sentään. Kyllä minä oman osuuteni join ja vähän ylikin, kun yritin säästää ja halvaksihan ne farkut ja silkkihuivi tulivatkin. Totisesti. Tosin ne jo kerran illan aikana katosivat, unohtuivat invavessaan. Menin sinne, kun naistenhuoneessa oli täyttä. Luulin että ostokset oli varastettu, mutta oli ystävällistä henkilökuntaa ja löytyivät lopulta.

Että semmoinen tapaus.

Enhän kaikista maailman ihmisistä minä voi olla allerginen skumpalle. Minullahan on Skumppatädin verkkokauppa. Menee uskottavuus. Vai voisikohan tästä päästä sairaseläkkeelle?

Lääkäri määräsi ottamaan reilusti histeciä ja laittamaan kortisonia naamaan. Näin tein. Seuraavana päivänä menin töihin iltavuoroon, oli sellainen hartaushetki kappelilla. Hämärät valot ja ihana rauha. Hämärässä oli hyvä olla, naaman poijumaisuus ei niin erottunut. Mutta histecin yliannostus rupesi vaikuttamaan, ihan kuin nukutuslääkettä olisin ottanut. Nukahdin takapenkkiin. Toivottavasti en kuorsannut.

Albaa papilta pois auttaessa sanoin, että oli sen verran harras tunnelma, että taisin ihan nukahtaa.

Välillä minusta tuntuu, että elämässäni on koomisia piirteitä.

Smile, you are in God’s candid camera!

 

 

Normaali

Ismi on turismi

Pienenä luulin, että turisti on terroristi. Sanoina niin samanlaisia. Isä sanoi, ”lähdetäänpä matkalle, turistiksi”. Kauhistuin, pitääkö ruveta tappamaan?

Turismi on ollut länsimaisen ihmisen etuoikeus. Oikeus matkustaa, tutustua muihin kulttuureihin, ihastella, olla palveltavana, nautiskella ja sopivasti kauhistella.

Mutta mitä jos kaikki muutkin rupeavat matkustamaan samalla intensiteetillä kuin me? Kaikki paikat pitää käydä ollakseen sivistynyt, eiffel-tornit nähdä, tajmahal kokea, bongata  viisi suurta, nähdä pyramidit, valaat, jääkarhut. Mitä jos kehittyvien markkinoiden keskiluokat lähtevät liikkeelle yhtä innokkaina turisteina kuin me aikoinaan? Punkevat Eiffel-tornille, Pisa-torni kaatuu, rannoilla seisomapaikkoja vain, hotellivieraille nekin.

Monin paikoin on jo täyttä. Lehdessä luki, että Barcelona miettii, pitäisikö turismia rajoittaa. Sama ongelma on muissakin klassikkopaikoissa; Prahassa, Pariisissa tai Lontoossa. Venetsiasta alkuperäiselämä on miltei kadonnut.

Siinä mielessä voisi ollakin kelpo idea tämä avaruusmatkailu, jonka ideaa en ole ollenkaan ymmärtänyt. Että miksi joku haluaisi matkustaa marsiin kupolin sisään ikään kuin kasvihuoneeseen?  Mutta jos turismia rajoitetaan maassa, ehkä se siirtyy kuuhun ja marsiin.

70-80-luvuilla monen nuoren toiveammatti oli matkaopas tai lentoemäntä tai jotakin turismin parissa. Itsekin ajattelin alkavani oppaaksi. Onneksi sekin johonkin tyssäsi, ei olisi ollut meikäläisen heiniä, ei. Myöhemmin kuulin että oppaan tärkein tehtävä on kertoa, missä vessa on. Se pitää aina ensimmäiseksi kertoa, ollaanpa sitten missä. Vaikka kuussa, muistakaa se, kuuoppaat.

En päässyt turistityöhön, nyt siihen jouduin.  Silloin tällöin valvon suntiona Tuomiokirkon ovea. Ei ole sinnikkäämpää otusta kuin turisti, eikä määrätietoisempaa. Pahimpia ovat risteilyturistit. Heillä on tiukka aikataulu. Se ei jousta. Niinpä risteilyturisti ajattelee, että kaikki muut joustavat. Nyt kun he ovat vihdoin täällä.

Esimerkikki. Kirkossa on häät/hautajaiset ja kirkko suljettu muilta kuin tilaisuuteen osallistuvilta. Risteilyturisti on sitä mieltä, että hän on tullut hyvin kaukaa ja on täällä vain tänään ja nämä muutamat tunnit ja juuri nyt tässä, hänellä on oikeus päästä sisään ja sitä paitsi heillä päin on niin, että ei haittaa vaikka on häät tai hautajaiset, aina pääsee muutkin.

Selitä siinä sitten, että meillä on täällä näin. Ja jos nyt päästän sinut sisään, miten ja millä perusteella kiellän sisäänpääsyn muilta.

Kyllä voitaisiin molemmat lopettaa, turismi ja terrorismi, sanon minä, oma mieleni pahoittaja. Ja siinä samalla joutaisi mennä muutkin ismit.

 

Normaali