Yhteisöllisyys ilman suvaitsevaisuutta on kuppikuntaisuutta.

Nykyisin puhutaan paljon yhteisöllisyydestä. Ihmiset kaipaavat toisiaan, me-henkeä ja yhteenkuuluvuutta pirstaloituneessa maailmassa. Tuntuu että meillä ei enää ole mitään yhteistä. Ei edes Arvi Lindiä.

Eläkkeellä oleva ystäväpariskunta asuu Hakaniemessä. Kesällä Kalliossa oli jonkinlainen yhteisöllinen katutapahtuma, ja ystävät päättivät myös osallistua. Kukaan ei sanonut  heille illan aikana mitään. Pariskunta sai lipitellä viinejään ihan rauhassa muiden häiritsemättä. Jälkeen päin he pohtivat tapahtunutta ja totesivat, että yhteisöllisyys ei ollut tarkoittanutkaan heitä. Se olikin vain kolmekymppisten yhteisöllisyyttä. He olivat väärän ikäisiä, vääränlaisia siihen yhteisöön.

Nykyhteisöllisyys voi olla piilotettua kuppikuntaisuutta. Toisenalaiset, toisin elävät ja toisella tapaa ajattelevat poissulkevaa. Näemme ja kuulemme vain he, jotka ovat kaltaisiamme. Heidän kanssaan on niin kiva rupatella, kun on se yhteisymmärrys siitä, miten asiat ovat tai pitäisi olla. Sillä buustilla taas jaksaa painaa, kun muut eivät ymmärrä omaa parastaan eli minun parastani. Somessa on helppo löytää samankaltaista porukkaa ja rähistä heille, jotka ovat muuta mieltä.

Agraariyhteiskunnassa yhteisöllisyys oli itsestäänselvyys. Muuten ei olisi selvitty. Talkoilla kaskettiin pellot, rakennettiin kansakoulut, nuorisoseurantalot, työväentalot, raittiusseurat. Voi olla, että jäisi tekemättä nykypäivänä. Ninby työväentaloa minun kortteliini.

Yhteisöllisyys ilman suvaitsevaisuutta on kuppikuntaisuutta. Luulisi että olisi helppoa elää ja antaa myös toisten elää, antaa kaikkien kukkien kukkia. Sellainen kukkapenkki on vähän tylsä, missä on vain yhtä lajia.

 

 

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s