Enkeli otti ja lähti

Pimeänä marraskuun aamuna laahustin töihin. Nastat kengänpohjissa rapisivat liukkaalla katukiveyksellä.

Oli pyhäinpäivän aatto ja ajatukset synkeät niin kuin sääkin. Väsyttikin. Olin nukkunut huonosti. Ilta oli venähtänyt lapsenvahtina, enkä ollut saanut heti unen päästä kiinni kotiin palattuani.

Käveltyäni hetken matkaa huomasin että enkeliheijastin oli takintaskusta kadonnut. Paitsi että ei ihan kokonaan.

Remmistä roikkui pelkkä sädekehä.

Enkeli oli ottanut ja lähtenyt, jättänyt minut pimeään yksin kulkemaan.

Henkilökohtainen hylkäämiskokemus.

Sädekehä vain muistoksi jäi.  Parempi se kuin ankkurinnappi, sanoisi J.Karjalainen.

Tappiohan kannattaa aina selittää itselleen voitoksi. Niinpä minäkin sepitin enkelin katoamiselle vaihtoehtoisen, minulle positiivisen, selityksen. Ei enkeli suinkaan ollut minua hyljännyt vaan hän oli käynyt jättämässä minulle sädekehän!

Olen ihmisyyden koulun ikuinen kakkosluokkalainen. Eräs viisas sanoi kerran ennen isoja elämänmuutoksia, joita en tiennyt olevan tulossa, että olen siirtymässä elämänkoulussa toiselle luokalle. Siellä olen siitä pitäen ollut. En tiedä, pääsenkö koskaan kolmannelle. Saanko elämänkoulun ala-astetta suoritettua.

Mutta ehkäpä sädekehän ilmestyminen oli positiivinen kannustinmerkki, niin kuin opettajan koepaperin kulmaan lyömä eläinleima tai piirtämä kukkanen, hyvä tyttö, hyvin tehty. Sellaisena sen aion pitää. Ehkä siirrän sädekehän rinnuksille, kunniamerkiksi itselleni. Niinpä teenkin.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s