Onni tulee elämää jakaen

Järjestin Halloweenina Vanhan Rouvan Kummituskekkerit viidelle 3-7 -vuotiaalle veljentyttöjenpojalle ja & -tytölle. Ja niin kuin aina, ihan sama minkä ikäisten juhlia järjestää, jossakin vaiheessa miettii, miksi minä nyt tämmöistä lisätyötä itselläni teetän, kun voisin sohvalla makoilla ja netflixiä katsella.

Mutta siitä ei tule onni. Voi siitä hetkellinen onnen tapainen tunne tulla, mutta ei oikeaa, pysyvämpää onnea.

Onni tulee elämää jakaen. Siitä kun viisivuotias eteisessä kotiin  juhlista lähtiessään sanoo kaihoisasti: ”milloin me taas näemme?”  Siinä paras kiitos ikinä. Mitä siitä, että kukaan ei syönyt palastakaan jauhelihamureketaikinasta muotoilemaani katkennutta kättä, missä purjo toimi törröttävänä luuna. Taisin onnistua  liiankin uskottavasti. Jälkiruuaksi taiteilemani liiskatut sormet menivät paremmin kaupaksi. Sormista tuli liiskatut, kun laitoin liian vähän jauhoa ja noidan sormet lässähtivät.

Mokomat alkoivat kutsua minua jo pari vuotta sitten Vanhaksi Rouvaksi. Ensi kuulemalta otin uuden kutsumanimen hyvänä vitsinä. Minäkö muka vanha, hah? Aikani naureskelin nimelleni, mutta pikku hiljaa kypsyin ajatukseen, sitähän minä heidän kirkkaissa silmissään olen –  ja vähän jo omissa sameammissa silmissänikin – vanha rouva. Eikä se ajatus tunnu pahalta lainkaan. Oikeastaan arvonimi. Sitä ei saa tuosta vain.

Lapset ovat tarkkanäköisiä ja heidän suustaan totuus kuullaan.  Aina emme ole sitä valmiita kuulemaan.

Mistä tulee mieleen että oma kriittinen teini-ikäinen, joka jo pidemmän aikaa on osoitellut keskivartaloani ja sanonut että siihen on tullut möykky ja että minun pitäisi rajoittaa herkuttelua. En käy yleensä vaa’assa, en ole kontrollifriikki, mutta yhtenä aamuna tällä viikolla kylppäriä siivotessani lankesin ja nousin vaa’alle. Pahus! Kolme-neljä kiloa lisää entisestä lukemasta, joka jo sekin oli ehdoton maksimi yläraja, itseasettama sellainen.

Tarinan opetus: Mitä et halua tietää itsestäsi, kysy lapselta, saat rehellisen mielipiteen. Joskus sen saa jopa kysymättä.

 

 

 

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s