Haudankaivuuhommissa

Haudankaivuu. Hautapaikalle viedään peräkärryllä tarvikkeet: reunapellit, lapiot, kansi, rampit, reunamatot ja vanerit, joiden päälle hiekka kasataan. Haudan kohdalta otetaan nurmi talteen, sen voi istuttaa hautauksen jälkeen takaisin. Hautapaikan edestä siirretään pois läheinen hautakivi, se on tiellä haudankaivuuta ja arkun hautaanlaskemista ajatellen.

Bobcat-mies kaivaa pikkukaivurilla kuopan, parisen metriä pitkän ja syvän. Heti kun kuoppa on tarpeeksi iso, kasataan reunapelleistä laatikko, joka pudotetaan kuoppaan. Reunapeltien tarkoitus on pitää hauta kasassa, muuten reunat saattaisivat sortua. Reunapeltikehikko on toisesta päästä leveämpi, se on pääpuoli. Haudankaivuussa on tärkeä huomioida, että hautamonttu kaivetaan oikein päin: vainajan kasvot ovat itään päin. Eli jos hautakivi on länteen, pää ei tule kohti hautakiveä. Silloin jalat tulevat kohti kiveä. Itä symboloi ikuisuutta. Samoin kirkon alttari on perinteiseen tapaan aina itään. Kun kaivuri on työnsä tehnyt, täytyy vielä tehdä viimeistelyt lapiolla eli hypätä alas kuoppaan ja ottaa viimeiset hiekat pois ja tasoittaa pohja. Montun pohjalla tulee vähän outo olo.

Seuraavaksi hauta viimeistellään eli laitetaan haudan ympärille rampit ja sisälle reunoille vihreät matot, jotka peittävät rumat, metalliset reunapellit. Haudan pohjalle laitetaan havuja, samoin havuja laitetaan haudan reunalle koristeeksi. Päälle nostetaan kansi.

Hautajaisten jälkeen, kun saattoväki on poistunut hautausmaalta, siirretään haudalle lasketut kukat  ja hautaa peittävä kansi syrjään. Hiekkaa lapioidaan hautaan niin paljon että arkku peittyy kokonaan. Hauta peitetään loppuu koneellisesti ensimmäisenä hautausta seuraavana arkipäivänä. Kukat laitetaan takaisin ja hautakiven paikalle pieni, valkoinen puinen risti, johon on kirjoitettu vainajan nimi. Risti otetaan pois vasta kun hautakivi tuodaan kiviliikkeestä.

Haudan kaivuu on rankkaa puuhaa. Reunapellit ovat painavia ja hankalasti käsiteltäviä. Ja vaikka iso osa työstä tehdään kaivurilla, aina jää myös lapiohommia.

Pienessä maalaisseurakunnassa oman lisänsä työhön tuo se, että vainajista tietää aina jonkin verran, vaikka he eivät olekaan omia tuttuja. Kuolinsyy, perhesuhteet, ikä ja nimi tietenkin. Mutta usein kuulee myös paljon muuta, hautausmailla kävijöiltä ja muilta. Se ei ole huono asia. Päinvastoin tulee tunne että tässä tehdään mittatilaustyötä, hautapaikkaa kaivetaan juuri tälle ihmiselle, ei anonyymille kelletahansa. Se on viimeinen palvelus ihmiselle, viimeisen leposijan sijaaminen, näille havuille on hyvä jäädä lepäämään, viileään ja pehmeään. Kun ihminen syntyy, kätilö punnitsee, pese ja kapaloi. Kun ihminen kuolee, haudankaivaja  kaivaa kuopan ja peittelee sen.

Hauta on valmis, eräs elämä on valmis. Kesäpäivä on kuuma, jossakin autostereot soi täysillä, basson äänet kantautuvat hautausmaalle asti kuin sydämen syke. Meidän keskeneräisten elämä jatkuu. Valkoinen perhonen lentelee haudalla, enkeliperhonen.

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s