Hävikkimansikkakakku

Tein trendikästä hävikkiruokaa, sattumalta ja vahingossa kuin annellille tullut faxi. Kaupungissa sitä on tot siihen, että kaikkea on kaiken aikaa saatavilla. Toista se on täällä maaseudulla, täällä pitää ostaa silloin kun on. No enpä sitä muistanut, kun eräänä tiistaina mansikkakakku oli mansikoita vailla valmis. Ei ollut toripäivä, niinpä ei ollut mansikanmyyjääkään. Mutta sen verran olen oppinut paikallistaitoja, että aina kannattaa ottaa asia puheeksi, kyllä se siitä lutviutuu. Pullonpalautuksessa oli tuttu suntio, jonka takapihalla on mansikkamaa. Kysyin, olisiko satoa jo saatavilla, mutta ei ollut vielä. Salen kassalla otin puutteen puheeksi uudelleen. Kysyin tietäisivätkö, mistä saattaisin saada mansikat kakkuun. Myyjät pohtivat ääneen, kuinka olivat juuri hetki sitten heittäneet roskiin heillä myytävänä olleet mansikat, kun olivat jo menneet myyntikelvottomiksi.

Minulla oli aikaa enää vain vajaa tunti, kunnes päivänsankari saapuisi bussilla ja keinot alkoivat olla vähissä. Mansikat kakkuun pitäisi saada. No hävikkiruokahan on trendikästä. Pyysin kassaneidiltä, josko hän ystävällisesti voisi käydä katsomassa, olisiko ne mansikat kuitenkin välttäviä kakkuun. Tyttö poistui takahuoneeseen ja toi tullessaan kuusi ropposta mansikkaa. Olihan ne aika huonossa hapessa, myönnetään, mutta taitavan perkaustyöskentelyn tuloksena sain kun sainkin kakun valmiiksi ja ehdin vielä bussipysäkille päivänsankaria vastaankin.

Myyjätär ei voinut ottaa rahaa vastaan mansikoista, kun ne oli laitettu hävikkiin, mutta annoin rahaa henkilökunnan ”virkistysrahastoon”.

This is the very happy end.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s