Kaverikerjäläinen

Ajelin Espalla Havis Amandan kohdilla, kun tien ylitti juuri autoni edestä – ei suojatien kohdalta – tuttu mies. Kerjäläinen. Olen saman tyypin häätänyt työpaikan oven suusta monta kertaa. Montaa kertaa olen myös katsonut miehen siinä oloa sormieni lävitse, en ole raaskinut ajaa pois. Kerran talvipakkasella kutsuin jopa sisään lämmittelemään. Ja kerran peukutin samalle miehelle, kun hän oli tehnyt löytöjä työpaikan roskiksesta. Kaivanut sieltä esiin lasten repun, vanhan löytötavaran, jota kukaan ei ollut tullut noutamaan ja jonka sinne roskikseen olin hetki sitten itse heittänyt. Hyvä juttu että hyvä tavara sai uuden elämän. Ehkäpä miehen lapsenlapsi Romaniassa sai sen. Peukutuksen paikka.

Nyt mies siis luikahti vaarallisesti tien yli autoni edestä. Sadasosasekunnin ehdin miettiä, morjestanko? Tietenkin morjestan.  Seuraavassa sadasosasekunnissa ehdin myös moittia ja moralisoida itseäni sillä, että edes mietin, pitäisikö tervehtiä vai ei. Tervehdinhän kaikkia muitakin ihmisiä, joihin säännöllisesti törmään, vaikka he eivät sen läheisempiä tuttavuuksia olisikaan. Tervehdin naapureita, lähikauppiaita, postinkantajia, roskalaatikon tyhjentäjiä, taloyhtiön huoltomiestä, ratikkakuskia, taksikuskia. Kyllä kai ihmisyyden peruspalikka on tulla huomatuksi, ja ihmisyyden menetyksen merkki, jos ei edes nähdä, ei tulla huomatuksi.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s