Henkinen ikä 20v.

Lehdessä oli artikkeli siitä, miten muistoja pystytään vääristämään. Ihmiselle voidaan syöttää valemuistoja, jotka hän viattomasti muistaa oikeasti tapahtuneeksi.

Tietääkseni minulla ei ole valemuistoja – tai mistä minä tiedän -mutta olen rakentanut itselleni valeminäkuvan, jonka mukaan olen seesteinen ja kypsä aikuinen, ulkoiselta olemukseltani nuorekas ja sporttinen. Valeminäkuvani on paljonpaljon miellyttävämpi kuin se todellinen minä, jonka kanssa muut ihmiset joutuvat elämään.

Totuus paljastui, kun tein netissä ”Testaa henkinen ikäsi” -testin. En olekaan kypsä aikuinen, henkinen ikäni on 20v.! Olipa pettymys! Olen aivopessyt itselleni valeminäkuvan, joka ei ole totta. Mutta pidin kyllä kovasti siitä henkilöstä, joka luulin olevani.

Olisiko tässä kysymys vähän samasta mielikuvavääristymästä kuin autolla-ajotaito. Ihmisethän luulevat olevansa parempia kuskeja kuin muut. Todennäköisesti kaikki pitävät itseään myös parempina puolisoina, äiteinä/isinä, työntekijöinä, työkavereina, potilaina, kansalaisina, ruuanlaittajina, ystävinä tai ylipäätään parempana ihmisenä kuin muut. Ja siitä tässä kaikessa taitaakin kiikastaa. Ehkä sellainen pakollinen, kolektiivinen testi ”Testaa ihmisyytesi” voisi olla paikallaan. Voisi olla pysäyttävää, kun testitulos kertoisi että hei, sinä joka luulit olevasi oman elämäsi sisäinen sankari, oikeasti et ole kummoinenkaan olento, mutta elä nyt siinä sitten jonkinlaisen apurin roolissa, hahmoksi sinusta ei ole, äläkä enempää aiheuta harmia ja mielipahaa muille, hillitse ittes, spede.

”Testaa henkinen ikäsi” -testisivuilla mainostettiin myös ”Testaa psykopaattisuutesi”-testiä. Enpä taida rohjeta kokeilla.
Taidan arvata, mitä testi kertoisi.

Omissa harhoissaan on ihan hyvä olla.
Todellisuus nyt niin kummoinen paikka muutenkaan ole.
Vaikkakin ainoa, mistä saa kunnon pihvin.

Normaali

Päivityksiä ja päivittelyjä

Tietokone kysyy usein lupaa tehdä ohjelmistoon päivityksiä, jotka lisäävät käyttömukavuutta ja tuovat erilaisia parannuksia ja lisäominaisuuksia. Joskus tuntuu siltä että näitä päivityksiä tulee liiankin tiheään tahtiin. Joku niitä siellä jossain työkseen tekee ja siitä palkkansa saa, mikäpäs siinä.

En niinkään kaipaa tietokoneen päivityksiä, mutta olisipa kiva jos joku päivittäisi meikkini, kampaukseni ja vaatekaappini. Muutama vuosi sitten heitin roskiin silmienrajauskynän ja luomivärin, jotka eivät olleet tältä vuosituhannelta. Tällä hetkellä kylppärin kaapissa on kuusi tuubia bb-voidetta, jotka on ostettu ties milloin. Tekisi mieli heittää pois ja ostaa uudenlainen cc-voide, mutta olen pakottanut itseni käyttämään vanhat purkilot ensin pois.

Vaatekaapissa on farkkuja ja mekkoja, joita en ole käyttänyt vuosiin, eikä farkkujen tuumakoko edes ole sopiva, mutta en raaski heittää pois. Eihän sitä koskaan tiedä, jos yhtäkkiä laihtuisi. Siihen riittäisi joku vähän pidempikestoinen ripulitauti (esim. pari kuukautta malariaa) niin tuumakoko tippuisi seuraavaan kokoluokkaan ja farkut taas mahtuisivat. Puhumattakaan alusvaatehyllyä. Sitä nyt ei tässä kehtaa esitellä, mutta kuppikokovariaatiota on, sen voin sanoa. Silti hyvinistuvia, kiristämättömiä rintaliivejä on kaapista aamuisin vaikea löytää.

Kunpa ovikello soisi ja siellä olisi reipas, nuori päivittäjä, ”vaate- ja meikkipäivityksiä”, hän huudahtaisi, marssisi sisään, heittäisi jätesäkkiin vanhat, vääränkokoiset ja kulahtaneet, laittaisi uusia tilalle, siivoaisi vanhentuneet purkilot kylpyhuoneen hyllyltä ja vaihtaisi sopivammat tilalle. Kyllä olisi tällaiselle appsille käyttöä. Miten mukava olisikaan mennä omalle vaatekaapille sen jälkeen kun päivittäjä olisi siellä käynyt! Mitäs kivaa se päivittäjä onkaan minulle tällä kertaa löytänyt.

Ehkäpä tässä olisi uusi ammatti, personal stylist. Uusia ammattiryhmiähän ilmestyy kuin pakolaisia rajalle. Niin kuin nyt esimerkiksi nämä personal trainerit. Kyllä tuntuu tällaisesta keski-ikäisestä mielensäpahoittajaihmisestä laiskuuden huipentumalta ja rahan haaskuulta että ihminen ei kuntoilupäätöksen tehtyään saa itsestään sen vertaa irti että seuraa treeniohjelmaansa vaan tarvitsee siihen oman ”vartijan” joka valvoo että punnerrukset tulee tehdyksi. Lisäksi on olemassa life coucheja, jotka kertovat, miten pitäisi ajatella ja elää ja ravintoterapeutteja, jotka kertovat mitä ja miten pitäisi syödä ja kynsitaiteilijoita, jotka rakentavat sinulle kynnet, jotka käsissä et voi elää etkä syödä. Tai ainakaan kuoria appelsiinia. Kyllä siihen ammattikuntaan personal stylist mahtuisi. Näille kaikille voisi sitten perustaa oman ammattiliiton, Union for the Personal Services eli UPS!

Normaali

Mutta mikä on klemmari?

Minä olen unohtanut mm.

– kahden entisen poikakaverin nimet. Voi olla että useammankin, jos olen unohtanut koko persoonan, mutta näistä kahdesta on olemassa todistusaineistoa. Toiselta olen saanut kaulakorun ja toisesta on valokuva.

– mihin olen menossa ja mitä olen tekemässä. Onneksi tähän asti nämä ovat aina tapahtuneet kotona. ”Mitäs minä nyt tänne keittiöön oikein tulinkaan hakemaan?”

– kännykän housun taskuun. Housut menivät pesukoneeseen.

– mökkisaunan avaimen jonnekin. Ei ole vieläkään löytynyt. Olisiko roskiin mennyt? Soitin lukkosepälle. Oven avaaminen maksaisi 350€. Sanoin että mieluummin rakennan uuden saunan.

– lempiruokani. Tämä on uusinta uutta ja hämmentävintä. Kerroin veljelleni että olen löytänyt uuden lempiruuan, munakoiso-tomaatti-mozzarellavuuan. Veli sanoi saaneensa minulta ko reseptin jo vuosia sitten ja elämöineeni siitä jo silloin. Törmäsin respeptiin pari viikkoa sitten naistenlehdessä, kokeilin ja ihastuin ikihyvin. Yhtään en muistanut ennen tehneeni. Jotakin tuttua siinä tosin oli.

Tästä tulikin mieleeni entisen työkaverini isä, joka sairasti Alzheimeria ja oli unohtanut olevansa alkoholisti. Ei enää Alkoa muistanut. Näin oli toinen sairaus parantanut ensimmäisestä.

Äiti-vainaa oli myös huonomuistinen. Sukuvika siis. Hän kirjoitteli muistinvirkistykseksi post-it lappuja. Kerran löysin kaapin ovesta lapun, missä luki:
”Glemmari? Clemmari? Klemmari” Mutta mikä on klemmari?”

Ehkä minäkin nyt lopetan postauksen ja siirryn post-it-lappuihin.

Normaali

Keski-ikämuotia

Muistattehan sadussa sen kohdan kun Prinsessa Ruususen on ihan pakko koskea värttinään? Hän tiesi että siitä ei seuraa mitään hyvää, mutta hänen oli vain pakko tehdä se. Olen kokenut tuon saman mystisen, pakottavan tunteen pari vuotta sitten. Se tapahtui Lindexillä. En voinut itselleni mitään. Jos ihan rehellisiä ja tarkkoja ollaan, tulin jo kaupasta kotiin, mutta sitten käännyin takaisin. Oli ostettava se leopardikuosinen tikkitakki. Holy Moses, mikä minuun meni!

Olen aina inhonnut leopardikuosia. Siitä saakka kun 90-luvun puolivälissä näin Cannesin rantabulevardilla päivystävän täysleopardiasuun pukeutuneen vanhan prostituoidun, jonka olisi jo kaiken järjen mukaan kuulunut saada olla eläkkeellä, vieläpä kun silloin ei oltu keksitty nostaa eläkkeelle jäämisen ikärajaa, ja hänen samanlaiseen asuun pukeutuneen huoratyttärensä (onhan se tutkittu tosiasia että ammatit periytyvät). Näky oli niin pysäyttävä että päätin ettei kyseinen kuosi kuulu garderobiini.

Olen sementoinut mieleeni leopardikuosin viidenkympin villityksen indikaattoriksi. ”Tässä menee villi ja vapaa Nainen!” Melkein alkaa Kaija Koo päässä soimaan. Ja näin siinä sitten kävi. Koskin värttinään, ostin elämäni ensimmäisen ja tod.näk.viimeisen leopardikuosisen vaatteen. Kop, kop, koputan puuta.

Käytän takkia joskus sauvakävellessä. Täydennän asukokonaisuuden Cheekin keikalta ostetulla ”kuka-muu-muka” pipolla. Tosin viimeksi kun sonnustauduin ko.asukokonaisuuteen sauvakävelykaverin puoliso katsoi minua pitkään ja sanoi vaimolleen: ”Uskaltaako sua ton kanssa päästää lähtemään?”
Se on relevantti kysymys.

Ps. Jos kuitenkin haluat pukeutua leopardiin, ehdotan virheviestinnän välttämiseksi, että laitat kaulaan hotellista pöllimäsi ”Do not disturb” -lapun.

Normaali

Elämä on latteaa. Tai ainakin pylly on.

Asioiden arvon ja merkityksen tajuaa vasta menetettyään ne. Näin on pyllynkin kanssa. Kun kolmiuloitteisesta pyllystä tulee kaksiuloitteinen, tajuaa että pyllyä tarvitaan pitämään housut ylhäällä. Tippumista lisää se että kolmiuloitteisuus on siirtynyt vatsapuolelle.
Onneksi moderni vaateteollisuus ja tuotekehitys ovat tulleet avuksemme ja synnyttäneet jeggingsit.

Pikku hiljaa elämän mysteerit ratkeavat. Kuten sekin, miksi iäkkäämmät naiset ottavat mukaan kesäteatteriin tai ulkoilmakonserttiin pehmustetun alustan. Olen luullut heidän pelkäävän virtsarakontulehdusta, mutta eihän siitä ole lainkaan kysymys. Kun takapuolesta katoaa luojanluomat pehmusteet, elämän kovuus paljastuu – ainakin kovalla alustalla istuttaessa. Tässä olisikin markkinarako personoiduille pefleteille.

Normaali

Murrosikä on vaihdevuosien vastaväri

Vastavärit = kaksi väriä muodostavat vastaparin, jotka kumoavat toisensa sekoittuessaan. Esimerkiksi punainen ja vihreä. (Lähde:wikipedia)

Murrosikä on vaihdevuosien vastaväri. Ne kumoavat toisensa. Murrosiässä hedelmättömästä tytöstä kasvaa nainen, vaihdevuosissa naisesta tulee jälleen tyttö. Koko prosessin lopputuloksena on siis lähtötilanne – tyttö. Tosin ei ulkoisesti (harmi!), mutta sisäisesti kyllä.

Molemmissa muutosprosesseissa on näkyviä muutoksia kehossa ja näkymättömiä mielessä. Nämä näkymättömät mielen kiemurat ovat mielenkiintoisia. Murrosiän kapinan ja ahdistuksen kohteena ovat usein omat vanhemmat, heidän elämäntyylinsä ja mielipiteensä. Keski-iässä kritiikin kohteena ja ahdistuksen aiheuttaja ei olekaan enää omat vanhemmat tai mikään muukaan ulkopuolinen taho vaan ihminen itse; oma minä ja omat elämän valinnat ja niiden seuraukset, omat pinttyneet mielipiteet, paikoille jämähtäneet tavat ja tottumukset. Ihminen tekee tiliä eletystä ja tarpeen vaatiessa ottaa kompassilla uutta suuntaa loppuelämälle.

Vihreä on kasvun ja uudistumisen väri, nuoruuden väri, murrosikäisen väri. Punainen on tulen, veren ja martyyrien väri. Sopii hyvin meille vaihdevuosia eläville!
Wikipedian mukaan vastavärien pitäisi poissulkea toistensa värisävyt eli niiden yhdistelmät näyttävät harmaalta! Siltähän tulevaisuus tässä kohtaa totisesti näyttää. Lohduttavasti wikipedia kuitenkin paljastaa että kyse on optisesta harhasta ja todellisuudessa punavihreät yhdistelmävärit ovatkin keltaisia. Keltainen symbloi valoa, se on hilpeä ajatusten ja älykkyyden väri. Pyhimykset on usein kuvattu keltaisen valon ympäröiminä. Sopii! Tulevaisuutemme koittaakin ei harmaana vaan keltaisena. Tulemme olemaan viisaita ja elämän jalostamia tyttöjä vanhan naisen ulkoisessa olemuksessa.

Normaali